Ruudullisia ajatuksia

Ruutu on tokossa ehdottomasti yksi mun suosikkiliike kaikkien noutojen lisäksi. Ruudun opettamisessa tällä hetkellä ehkä suosituin koulukunta on se, jossa koiralle viedään kosketusalusta ruutuun ja koira pysähtyy itsenäisesti kosketusalustalle, jonne se myös jää seisomaan. Ennen kuin kosketusalusta laitetaan ruutuun, koiralle opetetaan erillisenä ensin eteneminen kosketusalustalle ja alustalla pysyminen. Alustan avulla koiralle saadaan helposti myytyä idea: juokse paikkaan x, pysähdy ja pysy siellä, kunnes toisin käsketään. Kosketusalustan eduksi yleensä lasketaan myös se, että sillä voidaan hyvin tarkasti kertoa koiralle paikka, jonne sen toivotaan hakeutuvan. Tässä Voltin tyylinäyte kosketusalustan treenaamisesta ja ruudusta, jossa on kosketusalusta.

Kosketusalustalla on kuitenkin myös haittapuolia/ongelmia. Kun alusta otetaan pois, moni koira ei osaakaan hakea ruudusta oikeaa paikkaa, vaan alkaa etsiä kosketusalustaa. Tämän seurauksena moni alkaa ns. sheipata koiralle naksulla oikeaa paikkaa. Alustan poistamisen jälkeen moni koira alkaa myös pysähtyä itsenäisesti lähelle etunauhaa, mikä taas johtaa ruudun paikan sheippaamiseen. Monet koirat eivät myöskään juokse täysillä loppuun saakka, kun ne miettivät oikeaa pysähtymispaikkaa tai pysähtymistä, jolloin moni koira alkaa esim. kääntää kroppaansa jo ennen ruutua ja ohjaajan pysähtymiskäsky näyttää hyvin päälle liimatulle, kun koira selkeästi ennakoi pysähdystä. Kaikille koirille kosketusalusta ei myöskään ole riittävä motivaattori pitämään vauhtia yllä, vaan koiran vauhti ruutuun on verkkainen. Koira miettii ohjaajalla olevaa palkkaa ja vaikka palkka vietäisiin ruutuun koiralle, on se joutunut juoksemaan palkasta pois päin (mikä lisää riskiä ennakoimiseen, liian eteen jäämiseen ja hitaaseen vauhtiin).

Pörrille tein pennusta saakka ruutua alustan avulla, mutta en koskaan saanut hyviä ruutuja ilman alustaa. Kun se ohitti etunauhan, se päätti pysähtyä heti etunauhan taakse. Vaikka kuinka yritin opettaa sille ns. oikeaa paikkaa, asia ei edennyt, koska sillä ei ollut riittävää motivaatiota juosta ruutuun perille saakka. Kesän ja syksyn aikana minulla alkoi elää idea kokonaan uudesta tavasta ajatella ruutu. Mitä jos ruutu onkin tehtävä, jossa koiran pitää juosta suoraan eteenpäin kunnes ohjaaja toisin käskee, eikä tehtävä juosta paikkaan x? Ihan ensimmäiseksi opetin Pörrille terävän stoppikäskyn, jonka se kokee palkitsevaksi ja se reagoi käskyyn välittömästi. Tämän jälkeen aloin yhdistää stoppikäskyn lelulle juoksemiseen ts. vapautin Pörrin etäällä olevalle lelulle, stoppasin matkalle ja se sai minulta lelun (Pörrin mielestä minulla oleva lelu on kivempi kuin kuollut). Välillä vapautin sen suoraan leluun, jotta se ei alkanut ennakoida stoppia. Tämän jälkeen vein lelun ruudun taakse 1,5-2 m takanauhasta ja opettelin stoppaamaan Pörrin ruutuun. Kun ruutu oli ns. valmis, aloin satunnaistaa lelua ts. lelu oli toisinaan ruudun takana, toisinaan Pörri juoksi tyhjään. Olin yllättättynyt siitä, miten kaikki meidän aiemmat ongelmat haihtui taivaan tuuliin tällä tekniikalla:
 - Pörri juoksee ruutuun hyvää vauhtia ja motivoituneesti
 - Pörri juoksee ruutuun hyvin suoraviivaisesti, eikä enää kaarrata tai hakeudu ruudun toiseen reunaan
 - Pörri juoksee koko matkan hyvin tasaista nopeutta, eikä hidasta lopussa
 - Pörri ei pysähdy itsenäisesti ruudun etuosaan etunauhan taakse jne.
 - Turhaumasta johtuva ääntely loppui
Pörrille se ratkaisevin juttu oli varmasti palkan suunta. Kun palkka tulikin välillä ruudun takaa, se ei enää miettinyt minulta tulevaa palkkaa niin paljon.

Pörrin kisaruudun voit katsoa tästä.Video on valitettavasti kuvattu kovin huonosta kuvakulmasta ruutua ajatellen.

En sano, että tämä keino olisi kaikki autuaaksi tekevä, mutta joillekin koirille sitä kannattaisi kokeilla. Jotta keino onnistuu, pitää lelut olla hyvässä kontrollissa, eikä koira saa olla liian leluhullu (leluhullulle voisi kokeilla namikuppia). Koira ei saa ottaa lelua maasta ilman lupaa. Maassa olevalle lelulle ja ohjaajan kädestä tulevalle lelulle pitää olla eri palkkasanat, jotta koira tietää kummalle lelulle se vapautetaan. Koiran pitää osata edetä kuolleelle lelulle suoraviivaisesti, eikä se saa esim. jumittaa silmällä leluun.

Tacon kohdalla saan aloittaa ruudun opettamisen nollasta ja olen paljon miettinyt, miten tulen sille opettamaan ruudun. Luultavasti käytän Tacolle kosketusalustaa jossain vaiheessa apuna ruudun opettamisessa, mutta tällä hetkellä panostamme kuolleelle lelulle irtoamiseen. Tacon kanssa on tehty niin paljon minun lähellä pysymiseen liittyviä asioita, että sillä on vaikeuksia irrota minusta kauas, joten mielestäni varsinaista ruutuharjoittelua ei ole syytä aloittaa vielä.