maanantai 23. lokakuuta 2017

Elämää Tacon kanssa

Taco on asustellut meillä nyt 2 kk, josta ensimmäiset 3 viikkoa meni lomaillessa ja sen jälkeen palattiin meidän normaaliin arkeen.

Tacon sisäsiisteys alkaa myös olla hyvällä mallilla. Meille tullessaan se teki tarpeensa herkästi sisään, jos kukaan ei päästänyt sitä ulos juuri sillä hetkellä, kun hätä oli. Nyt siihen voi jo jonkin verran luottaa, eikä tarvitse haukkana kulkea sen perässä. Työpäivien ajan sen on edelleen vähän vaikea pidättää, joten meillä on käynyt päivisin koirien ulkoiluttaja, joka käyttää Tacon tarpeillaan. Ulkoiluttajaan päädyttiin siksi, koska meidän töiden alkaessa Taco alkoi tehdä kaikki tarpeensa sisään, söi omaa kakkansa ja pahimpina päivinä myös kieri siinä. Koko asunto haisi niin kakalta ja pissalta, että sitä ei tuntunut saavan mitenkään pois. Nyt se on ollut pääosin sisäsiisti ja vain satunnaisesti on pissa tullut sisään öisin tai päivisin.


Meille tullessaan Taco ei hirveästi osannut mitään, mutta kuitenkin paljon oleellista: syödä, nukkua, leikkiä, rauhoittua häkkiin, olla yksin ja tarjota asioita. Olen koulutusmielessä lähtenyt Tacon kanssa liikkeelle samaan tapaan kuin pienen pennun kanssa. Ihan ensin naksuttelin sille, että se sai tarjota ihan mitä vain. Ensimmäisiä sen tarjoamia asioita on ollut istuminen, maahanmeno, pään kääntely ja hännän heilutus. Näistä sitten olen lähtenyt jalostamaan kaikenlaista mm. se osaa pyörähtää itsensä ympäri, tarjota kylkimakuuta, peruuttamista ja kierimistä. Lapin reissulla aloin tehdä Tacon kanssa myös kohdetyöskentelyharjoituksia, mutta ne oli vaikeita sille. Jouduin itsekin laittamaan pohdintamyssyn päähän ja miettimään, että miten saan sen kiinnostumaan kohteista, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin hyvin ja nyt Taco osaa tarjota jo paljon kohteisiinkiin liittyviä asioita.

Noin ylipäänsä pitää sanoa, että Tacoa on hirveän kiva kouluttaa. Se oppii asioita nopeasti ja on motivoitunut. Taco on huomattavasti nopeampi ja vilkkaampi kuin Voltti, mikä sopii tietyllä tapaa minulle, sillä itse olen hidas ja rauhallinen. Toisaalta Tacon vilkkaus on johtanut siihen, että hallilla ollaan vähän jouduttu keskustelemaan siitä, että tehdäänkö yhdessä juttuja vai kiljutaanko viereisen kentän aksatreeneille. Tavallaan Tacosta tulee niin paljon mieleen Pörri nuorena. Taco on monessa suhteessa hämmästyttävän samanlainen kuin Pörri. Treenaillaan Tacon kanssa asioita paljon mielentila ja vire edellä, sillä ruutia pikkutytössä piisaa. Tavoitteena meillä on iloiset, rennot, vauhdikkaat suoritukset, kuten Voltinkin kanssa. Sosiaalista palkkaa Tacolle joutuu sisään ajamaan varmasti paljon, sillä ensinnäkin lähdetään suhteen luomisessa takamatkalta pikkupentuihin nähden ja toisekseen Taco on muutenkin aika työ- ja palkkaorientoitunut, eikä hirveästi tarvitse ihmistä treeneissä eikä kotioloissa.

Tässä vanha video siitä, kun Taco oppi pivotin.

  
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti