Käynti Anne Muhlella

Heinäkuu on ehtinyt jo pitkälle yli puolivälin. Viime viikolla meillä oli kesäloma. Mitään erityistä lomatekemistä meillä ei ollut, sillä Voltin tilanne on vienyt suurelta osin kaikki voimavarat. On raskasta elää epätietoisuudessa siitä, miten kipeä Voltti oikeasti on/on ollut ja mikä sen ennuste on. Tilannetta selvittääksemme päädyimme varaamaan ajan Anne Muhlelle Espooseen. Anne on koulutukseltaan lääketieteen tohtori ja hänen vastaanotollaan käy paljon kipupotilaita. Olimme Annen vastaanotolla loppujen lopuksi noin 1,5 tuntia. Katsoimme Voltin liikkeitä ulkona pariin otteeseen ja sen lisäksi Anne katsoi läpi Voltin luustokuvat, tunnusteli ja taivutteli läpi koko Voltin kropan.

Tässä Annen analyysia:

Heti ensimmäiseksi Anne huomasi saman kuin mitä olen itse katsellut: Voltti käyttää kävellessä huonosti takapäätään ja alkaa pompotella jalkoja jo melko pienessä vauhdissa. Voltti nostaa ravilta laukkaan hyvin herkästi jopa hihnassa. Ravissa sen askel on lyhyttä ja tikkaavaa sen sijaan että se menisi pitkällä askeleella. Anne huomasi myös Voltin vinouden. Samaa vinoutta olen katsonut itsekin jo pidemmän aikaa. Voltti kompesoi vinoutta pitämällä toista takajalkaansa hieman edempänä. Kun sen takajalat asetettiin samalle linjalle, sen selkä taipui aivan hurjalle mutkalle. Anne huomasi Voltin keventävän vasenta takajalkaansa. Voltin vinoutta ja jalkojen välistä tasapainoa aletaan parantamaan fysioterapian avulla. Ensiavuksi Voltti hierottiin heti Annen käyntiä seuraavana päivänä. Hieronnassa todettiin, että Voltti joutuu tekemään paljon töitä lihaksistollaan ja jänteillään, jotta saa pidettyä takajalat kasassa ja kompensoitua löysiä lonkkiaan.

Röntgenkuvista Anne katsoi, että tällä hetkellä nivelrikko näytti sikäli hyvältä, ettei sitä ollut niillä nivelpinnoilla, joissa se aiheuttaisi eniten oireilua. Anne toki myös muistutti, että nivelrikko aiheuttaa AINA kroonista kipua/särkyä, mikä tulee huomioida koiran hyvinvointia pohdittaessa. Tassujen kosketusarkuuteen Anne epäili syyksi Voltin heikkoja anturoita. Voltin elämäntapa on melko anturoita kuluttavaa ja kuluneet anturat taas ovat normaaleja anturoita herkemmät. Noin ylipäänsä Anne suositteli minua totuttamaan Volttia sekä kuonokoppaan että kosketteluun. Voltti tulee olemaan koira, jota joudutaan käsittelemään paljon ja tulevaisuudessa sillä tulee todennäköisesti olemaan entistä vahvempia kipureaktioita vastaanottokäynneillä, joten kuonokopan käyttö olisi hyvä kouluttaa positiivisesti kotona jo valmiiksi.

Kosketusarka Voltti on edelleen takapäähänsä, vaikka se on syönyt nyt 6 viikkoa kipulääkettä. Sovittiin vastaanotolla, että kipulääkettä jatketaan, kunnes saadaan Voltin kroppa suoristumaan ja toimimaan vähemmän toispuoleisesti. Voltin vinous, jalan keventäminen ja kaikki lihaskireydet todennäköisesti lisäävät kipuja. Kun ne saadaan hoidettua, voi tilanne parantua ja yritetään, jos Voltti pärjäisi ilman jatkuvaa kipulääkitystä tukihoitojen ja nivelravinteiden avulla. Lisänä käytetään myös nivelrustoa aktivoivia Cartrophen-pistossarjoja säännöllisesti.

Suurin kysymys tietenkin oli, että miten treenaamisen laita. Voltti ei ole ikinä ontunut tai mitenkään selvästi ollut kipeä treenien jälkeen, mikä on hyvä asia. Annen mukaan tokon, jäljen ja paimennuksen treenaamista saa ja pitääkin jatkaa, sillä kyseessä on nuori hyvin aktiivinen koira, jonka pää ei todennäköisesti kestä pelkkää sohvakoiran elämää. Pitkäkestoista kovaa rasitusta tulee välttää ja kavereiden kanssa rallaamiselle pitää laittaa ajoissa stoppi. Rallata saa hetken, mutta ei koko lenkkiä. Muutenkin pitäisi suosia lyhyehköjä lenkkejä usein ja välttää kovaa pitkäaikaista rasitusta. Vaelluksille Voltin kuulemma saa ottaa mukaan, mutta tällöin sillä olisi hyvä olla tukena kipulääkitys. 

Vaikka Annen vastaanotolla tuli paljon vastauksia kysymyksiin, turha tässä on sanoa, että fiilikset olisivat jotenkin erityisen loistavat ja huolet tipotiessään. Ikävintä on se, että Voltti ei koskaan tule terveeksi, vaan että nivelrikko etenee vuosien myötä. Onneksi Voltti itse ei tiedä tilannettaan ja elää vain hetkessä. Niin kauan kuin niitä hyviä hetkiä on iso osa arjesta, on fiilikset plussan puolella.

Pk-lajien tutustumiskurssi

Milli sai minut ja Voltin puhuttua osallistumaan pk-lajien tutustumiskurssille, jonka järjesti Tampereen vetokoiraseura. Pk-jälki ja -haku ovat kiinnostaneet minua jo pitkään, mutta Voltin pieni koko sai mut vähän perääntymään pk-haaveista. Loppujen lopuksi tuskin metrin este olisi Voltille ollut iso ongelma.

Kurssi alkoi luennolla, jossa esiteltiin lyhyesti eri pk-lajeja ja mitä niiden kisasuoritukset pääsääntöisesti pitää sisällään. Ensimmäisellä käytännön kerralla meillä oli lajina metsäjälki. Pääsimme mukaan kolmen eri tasoisen koiran jäljelle ja saimme tehdä omille koirillemme myös jäljet. Puhuttiin eri tavoista opettaa jäljestämistä ja miten nuoren koiran kanssa voi lähteä lajissa liikkeelle. Pörrikin pääsi tekemään Millin kanssa namijäljen ja todettiin, että Pörrin laji olisi ehdottomasti peltojälki. Pörri teki niin tarkkaa ja huolellista jäljestystä, ettei varmasti yksikään nami jäänyt maahan. Olenkin tehnyt Pörrille muutamia namijälkiä myös kurssin jälkeen, sillä Pörrin työskenlyä on niin hieno seurata. Voltille tämmöiset namijäljet ei sovi yhtään, sillä se vaan ryysii menemään jäljen päähän ja tuumaa, että tässäkö tämä oli. 

Seuraavana oli vuorossa esineruutu, jossa näimme kisavalmiin koiran suorituksen ja sitten saimme tehdä omille koirillemme esineruutua. Voltti oli tässä tosi pätevä. Huomasi, että erilaisten esineiden nostaminen pentuajoista lähtien, auttoi paljon Volttia. Esineruutua ollaan treenattu myös itseksemme jälkeenpäin, sillä se on Voltille erinomaista aktivointia. Voltti tajusi hyvin myös jäljestämisen idean esineiden kautta ja mieleeni on virinnyt, että Voltille voisi alkaa tehdä myös jälkeä esineiden kautta.

Neljännellä kerralla tavattiin pk-kentällä, jossa perehdyimme pk-tottikseen ja näimme ylimmän luokan kisakoiran suorituksen. Pääsimme myös puuhailemaan kentälle omien koiriemme kanssa. Voltti oli hieman keulivassa vireessä ja sai pk-ihmisiltä varsin ihastuneita kommentteja.

Viimeisellä kerralla teimme vielä hakua, jossa näin ensin kahden kisaavan koiran suoritukset ja sen jälkeen sain kokeilla itse Voltin kanssa. Voltti lähti aluksi selvästi jäljestämään, eikä hoksannut yhtään maalimiestä, mutta voi että pikkubordercollie oli onnellinen, kun se vihdoin tajusi, että juttu onkin maalimiehet, joilta saa ruokaa. Ihmisrakkaalle juoksemisesta pitävälle metsäsingolle oikein sopeva laji.

Täytyy sanoa, että olipa kiva kurssi ja kurssin aikana pääsi puraisemaan oikein pk-kärpänen. Oli kiva päästä tekemään Voltin kanssa muutakin kuin tokoa. Voltti tarvitsisi tokon rinnalle myös jonkin toisen lajin, kun agility jäi pois. Olin toivonut, että Voltti pääsisi paimentamaan, mutta valitettavasti täällä Pirkanmaalla on tällä hetkellä tosi huonot paimennusmahdollisuudet tämmöiselle noviisille ohjaajalle ja koiralle. No toivottavasti löydetään näistä metsälajeista meille sopiva kakkosharrastus, jota päästään kesäaikaan tekemään myös porukassa. Harrastamista tietysti varjostaa tieto siitä, että emme ikinä pääse pk-lajeissa kisaamaan. Ylipäänsä on mahdollista, ettei Voltista tule ikinä kisakoiraa, sillä tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Voltti tarvitsee jatkuvampaa kipulääkitystä. On silti kiva päästä tutustumaan tarkemmin näihin lajeihin, jotta sitten seuraavan koiran kanssa tietäisi, mistä lähtee liikkeelle.