Pörrin kohdalla mietin viime vuonna jopa kisataukoa, mutta kisattiin sitten kuitenkin tokossa kolme koetta, sillä Pörri tuntui tokossa tosi hyvältä varsinkin kesän ja syksyn aikana. Pörri sai kerättyä kolmesta kokeesta kolme ykköstulosta ja sai siten koulutustunnuksen TK2.
Asetin viime vuonna tavoitteeksi, että opetan Pörrille tunnarin ja ohjatun noudon. Ohjattu nouto on kivalla mallilla, mutta tunnarin kanssa painitaan edelleen, sillä Pörri ei jostain syystä haistele kapuloita. Kun saan sen haistelemaan niin se käytännössä aina tuo kyllä oman.
Noin muuten Pörri jäi ison osan vuodesta enemmän ja vähemmän paitsioon. Varsinkin Voltin elinaikana Pörrin elämä oli välillä melko kurjaa. Voltin kuoleman jälkeen jäi taas enemmän aikaa touhuta ja viettää aikaa Pörrinkin kanssa. Ensi vuosi tuokin sitten Pörrin kanssa uusia tuulia, sillä Janne ja Pörri aloittavat _vihdoin_ kisaamisen agilityssä, kun pikkumaksiluokka tulee. Itse ajattelin mahdollisesti viritellä Pörrin kanssa uudelleen pitkästä aikaa rally-tokoharrastusta. Tokossa jatketaan voi- ja evl-luokkien treenaamista tavoitteena joskus saada se TVA-arvo. Vielä se tuntuu niin kovin kaukaiselta.
Voltista kirjoitin viime vuonna näin:
"Toivon, että tulevan vuoden aikana saamme tokon alokasluokan liikkeet valmiiksi ja pääsemme korkkaamaan kisauramme loppuvuodesta. Voltin kanssa oli tarkoitus myös aloitella agilitya ja käyttää se luustokuvissa 1 v synttäreiden jälkeen. Toivottavasti pääsemme kesällä myös paimentamaan säännöllisesti."
Voltin kanssa aloiteltiin agilitya. Janne kävi Voltin kanssa ensin alkeiskurssin Wuffilla ja tämän jälkeen Tamskilla. Voltista oli tulossa todella nopea agilitykoira. Tokossa Voltti eteni harppauksittain ja löysimme yhdessä tekemisen riemun. Liikkeet etenivät ja saimme liikkeitä myös kisavalmiiksi. Paimentamassakin käytiin ja siinä Voltti osoitti lahjakkuutta. Kesällä kävimme tutustumassa myös pk-lajeihin ja Voltti osoitti kykyjä myös näissä lajeissa. Voltista olisi tullut hieno agility-, toko-, pk- ja paimenkoira, mutta valitettavasti elämä meni toisin.
Kuva Kaisa Jalava
Voltti luustokuvattiin toukokuussa ja saimme varsin musertavat uutiset ja suuri vyyhti alkoi purkautua. Koko kesä meni täysin sumussa. Voltti vaati arjessa entistä enemmän ja vei suuren osan voimavaroista. Oma elämä jäi täysin telakalle ja en muista kesästä enää oikein mitään muuta kuin kauniit kesäillat, kun lenkkeilimme pitkin Pirkanmaan metsiä. Elokuussa osallistuimme Riitan ja Päivin pitämälle tokoleirille, joka jäi minun ja Voltin viimeiseksi yhteiseksi viikonlopuksi. Seuraavalla viikolla Voltti lopetettiin hallitsemattomien kipujen vuoksi.
Voltin lopettamisen jälkeen meille muutti yllättäen Taco. Tacon iloinen ja huoleton persoona auttoi suurimman surun yli. Voltin lopettamisen jälkeen painuimme ensin viikoksi Jämille ja sen jälkeen pariksi viikoksi Lappiin parantelemaan haavoja ja luomaan suhdetta uuteen perheenjäseneemme. Taco peri Voltin ryhmäpaikat ja aloimme treenaamaan Tacon kanssa tokoa. Taco myös välikuvattiin syksyn aikana terveeksi ja se aloitti agilityn. Tacon kanssa treenataan ensi vuosi varmaankin tokon alokas- ja avointa luokkaa sekä pohjia ylempiin luokkiin. Toiveena olisi päästä aloittamaan sen kanssa kisaura v. 2019 alussa.
Oma hyvinvointikin oli vuoden aikana melko koetuksella, sillä töissä osui aivan jäätävän kiireinen aika juuri siihen aikaan, kun Voltin tilanne oli vaikeimmillaan. Samaan syssyyn Janne vielä mursi kätensä ja töissä useat työkaverit irtisanoivat itsensä. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Jannen käsi parani, töissä kiire helpotti ja Voltinkin tilanne ratkesi. Taco onneksi on ollut niin helppo arjessa, että voimavaroja on jäänyt myös omiin juttuihin. Olen uudelleen pitkän tauon jälkeen innostunut kirjoista, kun Millin esimerkistä aloin kuunnella äänikirjoja. Ollaan käyty myös syksyllä paljon elokuvissa ja jopa ihan ohjatussa joogassa. Ensi vuodesta toivon hieman seesteisempää ja ainakin sitä, ettei yhtäkään koira tarvisisi lopettaa. Omasta hyvinvoinnista yritän myös muistaa pitää huolta.
Ilmoitin Pörrin vielä toiseen tokokokeeseen loppuvuodelle, kun saimme edelliskokeesta ykköstuloksen. Tavoitteeksi asetin, että Pörri saisi pisteitä kaikista liikkeistä, sillä kahdessa aiemmassa kokeessa Pörri on nollanut aina yhden liikkeen. Liikkuri oli päättänyt jakaa avoimen luokan kahteen kehään, mikä oli ihan virkistävä kokemus. Avoinluokka on putkeen tehtynä ihan järkyttävän pitkä! Koe meni tosi nopsaan, kun yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa.
Paikkis 10 p
Tästä varma kymppi. Hallissa oli ihan hiljaista, kunnes joku tuli hallin ovesta sisään. Kaikki neljä koiraa kääntyi katsomaan tulijaa. Muuten paikkis oli rauhallinen ja kaikki koirat saivat hyvät pisteet.
Seuraaminen 8 p
Ensimmäinen yksilökehä alkoi seuraamisella. Pörri oli hyvin mukana perusasennossa ja lähti hyvin seuraamaan. Heti alkuun tuli pitkä pätkä juoksua ja tätä Pörrin pää ei kestänyt. Se lähti loikkimaan omiaan vuh vuh. Sain kuitenkin hyvin sen mukaan ja loppu seuraaminen meni ihan Pörrin tasoisesti lukuunottamatta sitä, että Pörri ei muistanut peruutusta! Kahdeksan pistettä oli aika kiltit pisteet.
Seisominen 10 p
Liikkeestä seisominen oli hyvä. Vilkaisin ihan tahattomasti, että Pörri otti oikean asennon. Tästä ei rokotettu, kuten viime kokeessa.
Luoksetulo 10 p
Luoksetulo oli hyvä lukuunottamatta pään laskua perusasentoon tulossa. Ensi vuonna treenataan paljon sitä, että Pörri tulisi perusasentoon pää ylhäällä.
Istuminen 9 p
Liikkeestä istumisesta Pörri sai ysin. Tätä kaverit ihmettelivät kehän ulkopuolella. Annoin Pörrille tarkoituksella pienen vartaloavun, joten ajattelisin, että piste meni tästä. Istuminen oli kuulemma ollut nopea.
Tässä välissä oli tauko ja toinen kehä alkoi ruudulla.
Ruutu 10 p
Ruutu oli ihan kehän peräseinällä. Pörriltä taas takuuvarma komea ruutu. Tämä on kyllä meidän bravuuri! Ansaittu 10 pistettä.
Nouto 10 p
Äh Pörri pökki taas kapulaa nostossa. Palautus kuitenkin vauhdikas ja toi suoraan perusasentoon ja piti napakasti kapulaa. Tästä olisi ehkä 8 pistettäkin ollut riittävä.
Kaukot 10 p
Ihan hyvät peruskaukot.
Hyppy 10 p
Vähän hidas perusasento. Muuten ok.
Kierto 9 p
Tötterö oli samaan suuntaan kuin viimeksi, mutta hieman kauempana seinästä. Pörri meni vauhdikkaasti tötterölle, mutta sen katse harhautui yleisöön ja teki aika laajan kaarroksen. Tuli kuitenkin laukalla perusasentoon saakka.
Kokonaisvaikutus 8 p
Pisteet lähti Pörrin haukkumisesta toisessa kehään tulossa. Muuten kuulemma yhteistyö oli näyttänyt tuomarin silmin hyvältä.
Yhteensä siis 305 pistettä, KP, TK2 ja luokkavoitto!
Nyt voi hyvin mielin aloittaa joululoman Pörrin kanssa. Ensi vuonna sitten treenataan ylempiä luokkia tavoitteellisemmin. Tuolle hauhaulle pitää myös tehdä jotain ja ottaa taas tiukempi kuri haukkumiseen.
Jotenkin tämän menneen marraskuun sateisuus ja pimeys on vienyt kaikki voimat ja ilon elämästä. Onneksi nyt marraskuu on takana päin ja voi alkaa odotella joulua ja pitkää joululomaa. Tacolla alkoi pari viikkoa sitten ensimmäiset juoksut. Juoksut alkoivat ihan puskista, enkä osannut yhtään odottaa niitä. Treeneissä Tacolla on ollut nähtävissä välillä melkoista keskittymiskyvyttömyyttä ja sisäsiisteyskin on taantunut. Kun joka päivä siivoaa sisältä pissoja ja kakkoja niin on kieltämättä alkanut tuntua siltä, ettei Tacosta tule ikinä sisäsiistiä. Sillä on vain aivan liian mutkaton suhde omaan ulosteeseensa, jotta se viitsisi pidätellä. Onneksi aina joltakin tutulta löytyy joku koira, joka on oppinut sisäsiistiksi vasta joskus 1 vuoden 3 kk ikäisenä. Tacollakin on siis edelleen toivoa. Onhan se vielä alle vuoden. Lukuunottamatta tätä sisäsiisteysongelmaa se on kyllä tavattoman helppo koira arjessa.
Ensimmäinen juoksuviikko meni Pörrin ja Tacon osalta hyvin. Pörri kävi aina välillä huiskuttamassa Tacolle häntää ilmeellä "sä oot IHANA!". Taco vain mulkoili takaisin, että mikäs sinulle on tullut. Nyt mennään tärppipäivissä ja Pörrin meno onkin ihan erilaista. Se on ihan sekaisin Tacosta. Se ei ole ikinä reagoinut yhdenkään nartun juoksuihin näin voimakkaasti. Tämän vuoksi Pörri onkin saanut olla Millin luona hoidossa. Onneksi Pörrille sai helposti järjestettyä hoitopaikan meidän läheltä niin on helppo hakea Pörri mukaan treeneihin. Onneksi Tacon seuraavien juoksujen aikaan Pörri onkin sitten jo kastroitu niin on Pörrillekin helpompia aikoja luvassa.
Volttia on ollut viime aikoina ihan järjetön ikävä. On ollut niin paha olo sen vuoksi, miten kaikki jäi niin kesken. Meidän yhteinen matka päättyi ennen kuin kunnolla ehti alkaakaan. Voltti on jättänyt jälkeensä suuren kolon elämääni. Nyt, kun Pörri on hoidossa, erityisesti konkretisoituu se, ettei mulla enää ole varjoa perässä. Kukaan ei juokse ovelle onnesta soikeana, kun tulen töistä kotiin. Kukaan ei tunge syliin, kun istun vessassa. Kukaan ei ole aamulla ensimmäisenä kertomassa, miten tärkeä ja rakas olen, kun avaan silmäni. Ikävöin sitä, miten Voltti huiskutti häntäänsä treeneissä ja miten onnellinen se oli, kun sai tehdä hommia mun kanssa. Suuri tyhjä aukko on jäänyt elämään ja tuntuu, että yksi puuttuu meidän laumasta <3
Käytiin sunnuntaina 5.11. oman seuran järjestämässä tokokokeessa. Ensimmäistä kertaa menin koepaikalle oikeasti tosi ajoissa. Ehdittiin käydä Millin kanssa yhdessä metsälenkillä ennen luokan alkua. Ehdin myös seurailla voittajaluokan muutamaa koirakkoa ja nähdä vähän tuomarin arvostelulinjaa, sillä tuomarina oli minulle uusi tuttavuus Mari Väänänen. Tykkäsin tuomarista kyllä todella paljon. Antoi mielestäni reilusti pisteitä. Vähensi esimerkiksi pisteitä vinoista perusasennoista ja liikevirheistä, mutta ei nillittänyt aivan kaikesta. Hän kirjoitti myös suorituksen aikana itselleen muistiinpanoja, joiden avulla kävi suorituksen lopuksi läpi. Kertoi, mihin pitäisi jatkossa kiinnittää huomiota ja mistä lähti virhepisteitä. Hän otti myös hienosti ensikertalaiset huomioon ja luoksepäästävyydessä osasi ystävällisesti lähestyä koiria. Alokasluokan paikkaolot hän pyysi tehtäväksi kolmessa ryhmässä siten, että jokaisessa oli vain kolme koiraa, jotta hämminkiä tapahtuisi mahdollisimman vähän. Muutenkin kisoissa oli kauhen kiva henki, sillä palkintopallillakin muut palkitut tulivat onnittelemaan ja kehumaan.
Ensimmäisenä liikkeenä oli paikkis, jossa Pörri pääsi reunaan, sillä Pörri oli luokan aloittava koira. Paikkis sujui hyvin ilman hämminkiä ja lähes kaikki saivat siitä kympin. Pörri siirsi kerran toista etutassua noin sentin, mutta tuomari ei rokottanut tästä, vaan antoi kympin. Muuten Pörri oli varsin kivassa vireessä ja mielentilassa. Sen ilme oli tosi levollinen, eikä se vilkuillut sivuilleen tai yleisöön vaan katseli minua koko minuutin ajan. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että koepaikkis ei jännittänyt. Paikkisten jälkeen annoin Pörrille pienen palkan, sillä kehää rakenneltiin, eikä meillä ollut kiire takaisin. Jostain ihmeestä Pörri sai nostettua kierroksia huomaamattani ja tietämättäni menin kehään melko kiihkoapinan kanssa.
Ensimmäinen liike oli liikkeestä seisominen, jossa Pörri oli skarppina ja suoriutui liikkeestä virheittä. Itse päätin katsoa, että Pörri varmasti otti oikean asennon. Jos se olisi ottanut väärän niin, olisin korjannut. Tästä vilkaisusta otettiin puolikas piste pois, joten saatiin 9,5 p. Kehuin Pörriä normaalisti, miten olen aina ennenkin kokeessa kehunut, mutta vastaukseksi tuli hau. Totesin, että jaahas karvakorva on tänään sellaisessa vireessä, että sitä ei tohdi juuri kehua.
Toisena liikkeenä liikkeestä maahanmeno, jossa ei ollut mitään kummallista ja tästä saimme 10 p.
Tämän jälkeen seuraaminen. Seuraamiskaavio oli mielestäni kiva, mutta oudon lyhyt. Vähän Pörri levisi käännöksissä ja kontaktikin tippui parissa kohtaa. Seuraamisesta kuitenkin 9, joka oli mielestäni ihan hyvä numero meille. Kasinkin olisi voinut antaa.
Muistin, että seuraavaksi tulisi ruutu ja lähdin siirtymään ruudun aloituspaikalle, mutta muistin väärin ja vuorossa olikin kierto. Jouduin kääntymään aloituspaikalle aika tiukasti, enkä ehtinyt viritellä Pörriä. Olisin ehkä juuri ehtinyt kysyä, missä kie, mutta Pörri katsoi suoraan tötteröä kohti ja luotin, että se bongasi tötsän. Lähetin Pörrin kiertoon. Se lähti hyvin, mutta vinoon! Porsas ei kuunnellut, mitä sanottiin ja meinasi karata kehästä ulos palkoille, sillä valitettavasti Pörri näki, että jätin palkat kehän ulkopuolelle. Onneksi se reagoi terävästi pysäytyskäskyyn. Kutsuin sen luokse ja lähetin uudelleen kiertoon. Tässä vaiheessa luulin, että Pörri ei kuunnellut ekalla käskyllä, mutta se ei oikeasti ollut nähnyt törppöä. Koska Pörri ei löytänyt törppöä, se päätti innovatiivisesti kiertää minut. Milli sanoi, että joku oli yleisössä kommentoinut, että kyllähän se kiersi. Tästä tietenkin nolla. Pörriä epäonnistuminen suututti niin, että päätti sitten päästää kunnon kiroilut perään. Jouduin aika voimakkaasti reagoimaan, että sain Pörrin hiljaiseksi.
Vähän jännitti seuraavana liikkeenä tuleva ruutu, sillä Pörri on saanut treeneissä haukkua aika paljon. Hinkattiin viimeiset kaksi viikkoa ennen koetta ruudun paikkaa oikein urakalla joka treeneissä. Pörri teki aika täydellisen ruudun! Vauhti oli hyvä, paikka hyvä, pysäytys tosi hyvä Pörriksi, seisominen jämäkkä, maahanmeno oli hidas, mutta meni kuitenkin ihan hyvin. Tästä saatiin kymppi. En meinannut pysyä housuissani hienon onnistumisen jälkeen.
Hypyssä ei kummallista. Siitä kymppi. Luoksetulossa Pörri jäi kiinni toisen kentän palkintojenjaon kovaääniseen kuulutukseen, eikä reagoinut ensimmäiseen maahanmeno käskyyn. Jouduin antamaan sille tuplakäskyn. Tuplakäsky tiputti luoksetulon 8 pisteeseen. Muuten se oli hieno ja vihdoin voisi sanoa, että Pörrin luoksetulot alkaa toimia kisatilanteessa, eikä hidasteluongelmaa enää esiinnyt samoissa määrin kuin vuosi sitten.
Yhdeksäntenä liikkeenä oli nouto. Viime kokeen nouto oli aivan hirveä: Pörri meni tassut edellä kapulalle, pökki kapulaa ja palautti ravilla. Nyt nouto toimi. Mielestäni se oli yksi täydellisimmistä noudoista, joita Pörri on ikinä elämässään tehnyt. 9,5 pistettä, sillä tuomarin mukaan noudon palautuksessa Pörri oli hieman vino selkäni taakse. Itse en tätä huomannut.
Viimeinen kymmenes liike oli kaukot. Liike, jossa Pörri jähmii herkästi, jos on aavistuksenkin liian matalassa vireessä kisatilanteessa. Pörri jäi kiinni rally-kisojen palkintojenjaon ablodeihin ja tekniikka ei pitänyt. Oikeastaan vain viimeisen vaihdon teki hyvin. Tuomari ei rokottanut hitaudesta, vaan arvosti kaukoja kympin arvoisesti.
Kokonaisvaikutukseksi tuomari antoi parista hauhausta huolimatta kympin.
Yhteensä ansaittiin siis 277,5 pistettä. Tällä saavutettiin luokkavoitto, sillä olimme luokamme viidestä osallistujasta ainoita, joille tuli ykköstulos.
Olipa kiva todeta, että mulla on koira, jonka vire saattaa olla kisassa jopa liian korkea. Ylivire tekee Pörristä nopeamman, mutta riski ääntelylle kasvaa. Tämä oli minun ja Pörrin 11. koe ja ensimmäinen, jossa Pörri haukkui kokeen aikana. Ylivire toi myös muita aivopieruja. Pörri kävi mm. moikkaamassa liikkurin. Hirveän kiva oli taas kisata Pörrin kanssa ja kovasti jo odotan meidän seuraavaa koetta, joka on joulukuussa. Nyt treenataan liikkeisiin lisää varmuutta, jos seuraavassa kokeessa saataisiin vihdoin kaikista liikkeistä pisteitä.
Käytiin perjantai-illalla pitkästä aikaa koirauimalassa. Myös Taco pääsi ensimmäistä kertaa uimalaan. Taco ei turhia pidätellyt, vaan oli altaassa omatoimisesti ennen kuin kissaa ehti sanoa. Oltiin Tacon ensikertalaisuuden vuoksi varattu uittajakin, mutta menoa katsellessaan uittaja totesi, että meidän saukot taitaa osata uida ihan ilman hänen apuaankin.
Pörrikin innostui pomppimaan melkoisia loikkia altaaseen, vaikka bortsuille vähän hävisikin uintinopeudessa. Hauska oli seurata Pörrin, Tacon ja Popan uintia rintarinnan. Taco ja Pörri otti välillä pientä kisaa siitä, että kuka ehtii lelulle ensin. Todettiin Millin kanssa, että pitää talven aikana pyrkiä käymään uimalassa säännöllisesti, kun porukka oli näin innoissaan.
Taco on asustellut meillä nyt 2 kk, josta ensimmäiset 3 viikkoa meni lomaillessa ja sen jälkeen palattiin meidän normaaliin arkeen.
Tacon sisäsiisteys alkaa myös olla hyvällä mallilla. Meille tullessaan se teki tarpeensa herkästi sisään, jos kukaan ei päästänyt sitä ulos juuri sillä hetkellä, kun hätä oli. Nyt siihen voi jo jonkin verran luottaa, eikä tarvitse haukkana kulkea sen perässä. Työpäivien ajan sen on edelleen vähän vaikea pidättää, joten meillä on käynyt päivisin koirien ulkoiluttaja, joka käyttää Tacon tarpeillaan. Ulkoiluttajaan päädyttiin siksi, koska meidän töiden alkaessa Taco alkoi tehdä kaikki tarpeensa sisään, söi omaa kakkansa ja pahimpina päivinä myös kieri siinä. Koko asunto haisi niin kakalta ja pissalta, että sitä ei tuntunut saavan mitenkään pois. Nyt se on ollut pääosin sisäsiisti ja vain satunnaisesti on pissa tullut sisään öisin tai päivisin.
Meille tullessaan Taco ei hirveästi osannut mitään, mutta kuitenkin paljon oleellista: syödä, nukkua, leikkiä, rauhoittua häkkiin, olla yksin ja tarjota asioita. Olen koulutusmielessä lähtenyt Tacon kanssa liikkeelle samaan tapaan kuin pienen pennun kanssa. Ihan ensin naksuttelin sille, että se sai tarjota ihan mitä vain. Ensimmäisiä sen tarjoamia asioita on ollut istuminen, maahanmeno, pään kääntely ja hännän heilutus. Näistä sitten olen lähtenyt jalostamaan kaikenlaista mm. se osaa pyörähtää itsensä ympäri, tarjota kylkimakuuta, peruuttamista ja kierimistä. Lapin reissulla aloin tehdä Tacon kanssa myös kohdetyöskentelyharjoituksia, mutta ne oli vaikeita sille. Jouduin itsekin laittamaan pohdintamyssyn päähän ja miettimään, että miten saan sen kiinnostumaan kohteista, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin hyvin ja nyt Taco osaa tarjota jo paljon kohteisiinkiin liittyviä asioita.
Noin ylipäänsä pitää sanoa, että Tacoa on hirveän kiva kouluttaa. Se oppii asioita nopeasti ja on motivoitunut. Taco on huomattavasti nopeampi ja vilkkaampi kuin Voltti, mikä sopii tietyllä tapaa minulle, sillä itse olen hidas ja rauhallinen. Toisaalta Tacon vilkkaus on johtanut siihen, että hallilla ollaan vähän jouduttu keskustelemaan siitä, että tehdäänkö yhdessä juttuja vai kiljutaanko viereisen kentän aksatreeneille. Tavallaan Tacosta tulee niin paljon mieleen Pörri nuorena. Taco on monessa suhteessa hämmästyttävän samanlainen kuin Pörri. Treenaillaan Tacon kanssa asioita paljon mielentila ja vire edellä, sillä ruutia pikkutytössä piisaa. Tavoitteena meillä on iloiset, rennot, vauhdikkaat suoritukset, kuten Voltinkin kanssa. Sosiaalista palkkaa Tacolle joutuu sisään ajamaan varmasti paljon, sillä ensinnäkin lähdetään suhteen luomisessa takamatkalta pikkupentuihin nähden ja toisekseen Taco on muutenkin aika työ- ja palkkaorientoitunut, eikä hirveästi tarvitse ihmistä treeneissä eikä kotioloissa.
Taco on asunut meillä jo 1,5 kuukautta, joten lienee paikallaan kertoa lisää tästä hurmaavasta neitokaisesta. Taco muutti meille vain muutama päivä Voltin kuoleman jälkeen heti kesäloman alkajaisiksi. Paljon pohdin sitä, että mitähän ihmiset ajattelee, jos heti edellisen koiran kuoltua on uusi koira taloudessa. Taas heräsin siihen, että ajattelin sitä, mitä muut ajattelee, enkä sitä mikä meistä itsestä tuntuu oikealta. Ne muutamat päivät Voltin kuoleman jälkeen, jolloin olin kaksin Pörrin kanssa kotona, tuntuivat niin tyhjiltä. Jotain vauhtia, vipinää ja nuoruuden intoa puuttui elämästä, kun Volttia ei enää ollut. Koska iso osa Voltin surutyöstä tuli tehtyä jo Voltin eläessä, tuntui vaan niin oikealta heittäytyä uuteen seikkailuun heti samantien, kun tällainen mahdollisuus meille tarjottiin.
Ennen kuin haettiin Taco meille ehdin tavata Tacon kolme kertaa, kun kävimme Voltin kasvattajan luona. Olin iskenyt silmäni Tacoon jo kuvia nähdessäni ja olin ihan myyty, kun näin sen livenä. Se oli niin tomera ja täpäkkä pikkuotus. Ihan huikea penska, jota en saanut millään pois mielestäni. Suunnittelin mielessäni jo maanittelukeinoja, miten saan Voltin kasvattajan myymään Tacon meille, kunnes hän möläytti, että Taco olisi myynnissä. Ainoa asia, mitä välähti päässäni, oli kohtalo. Tämä on kohtalo. Taco on tarkoitettu meille. Hetken aikaa elättelin toiveita, että Janne suostuisi kolmanteen koiraan, vaikka järki tiesi sanoa, että ei. Elämä Voltin ja Pörrin kanssa oli jo tarpeeksi raskasta. Luovuimme ajatuksesta ja toivoin, että Taco löytäisi itselleen hyvän kodin. Aika kului ja Taco tuli julkiseen myyntiin. Teki mieli kirjoittaa jokaiseen ilmoitukseen, että ei se ole myynnissä, se muuttaa meille. Kun Voltti kerta toisensa jälkeen sai huonoja uutisia ja lopetuspäätös alkoi hahmottua, kyselin vaivihkaa, että jokos sillä Tacolla on koti tiedossa. Ei ollut vielä. Teki mieli kirjoittaa kasvattajalle, että "älä nyt sitten vaan myy sitä kenellekään, kun se muuttaa meille!", mutta pitäydyin hillitymmässä artikuloinnissa. Lopulta sitten sovittiin päivä, jolloin haetaan Taco meille koeajalle.
Aloitettiin yhteinen taival Jämiltä. Olimme Jannen kanssa vuokranneet sieltä mökin ensimmäiselle kesälomaviikolle. Ajateltiin, että parasta lähteä luomaan yhteistä tulevaisuutta ihan uusista ympyröistä. Ensimmäinen päivä oli kutkuttava. Ihan kuin olisi pikkupennun hakenut kotiin. Siinä sitä vain katseltiin toisiamme ja mietittiin puolin ja toisin, että kukahan tuo on. Ehdollistin heti Tacoa naksuun ja sain huomata, että Taco on todella nopea oppimaan asioita. Tacon olisi voinut vaikka heti samantien päästää vapaaksi, mutta pidettiin eka päivä siltä varmuuden vuoksi hihnassa. Taco kuitenkin leimaantui tosi nopeasti osaksi meidän perhettä ja jo seuraavana päivänä sillä oli paremmin toimiva luoksetulo kuin Pörrillä. Säät suosi meitä hienosti Jämillä ja saimme ulkoilla päivittäin kauniissa säässä Jämin jylhissä maastoissa. Mustikoitakin tuli poimittua yli 10 litraa ja Taco riipi marjoja puskista varmaan saman verran kuin Janne käsin. Pörri lämpesi Tacolle aika nopeasti ja ensimmäiset leikit nähtiin jo parin päivän sisällä. Jämillä olikin kiva rallatella.
Jämin jälkeen palasimme muutamaksi päiväksi kotiin ennen meidän Lapin reissua. Kaupungissa riittikin Tacolle ihmeteltävää, sillä Taco näki monen monta asiaa ensimmäistä kertaa elämässään. Musti ja mirri on melkoinen hirvityspaikka, joka oli Tacon mielestä varmaan enemmänkin kummitustalo kuin koirien suosikkikauppa. Kaupunkiympäristö oli kummallinen outoine tolppineen, kaappeine, ihmisjoukkoine ja äänineen. Ikävästi sattui juuri venetsialaisviikonloppu ja koko kaupunki paukkui koko lauantaiyön. Vaikka Tacoa jännitti kovasti monet asiat, rohkeasti se meni aina eteenpäin. Käytiin ensimmäistä kertaa poikkeamassa myös hallilla, joka oli niin outo paikka. Hieman kävi mielessä, että mitähän tästä tulee, jos Tacoa jännittää niin paljon kaikki. Lapin reissulla Taco kuitenkin paremmin leimaantui meihin ja kun palattiin Lapista kotiin se oli kuin eri koira. Liisa ihmemaassa oli vaihtunut koiraan, jonka olisi luullut aina asuneen kaupungissa. Edelleen sitä vähän jännittää Mustissa ja mirrissä, mutta muuten jänniä paikkoja ei enää ihan hirveästi löydy.
Lapin reissun jälkeen Taco päätettiin välikuvata vielä ennen lopullista päätöstä. Kuvista ei löytynyt mitään kriittistä, joka olisi pyörtänyt meidän päätöksen niin päätimme, että Taco muuttaa meille pysyvästi. Täytyy sanoa, että saatetaan olla vähän rakastuneita. Taco on jotenkin niin itselle käteen sopiva koira. Älykäs, nopea, kiihkeä ja kaikinpuolin tervepäisen oloinen. Tacon kanssa tuntuu siltä, että meillä on vain taivas rajana. Onneksi uskallettiin heittäytyä tälle matkalle, sillä Taco on nyt jo tuonut meidän elämään ihan hurjan paljon iloa.
Pörri on jäänyt täällä blogissa vähän paitsioon viime aikojen tapahtumien vuoksi, mutta kerrotaanpa tähän väliin nopeasti Pörrin kuulumisia. Pörrin kanssa treenattiin kesällä ahkerasti ulkona ja Pörri oli ulkona ehkä paras, mitä se on ikinä ennen ollut. Aiemmin Pörri on tehnyt selvästi paremmin hallissa kuin ulkona, mutta nyt eroa ei juuri ollut. Teimme alkukesästä paljon kisamaisia ajatuksena kisailla TK2, mutta loppukesästä siirryin treenaamaan voittajan liikkeitä. Tavoitteena olisi päästä korkkaamaan ensi vuonna voittajaluokka. Eniten kesken on vielä tunnari, luoksarin stoppi ja kaukot. Muuten ollaan jo hyvällä mallilla. Olimme kesän myös Riitan tokon treeniryhmässä ja jatkoimme samassa ryhmässä myös nyt syksyllä.
Tokon lisäksi Pörri on tehnyt paljon aksaa. Koska Voltti ei pystynyt kesäkaudella enää aksaamaan, Pörri peri Voltin kesäksi ostetun treeniryhmän ja harjoitteli siis kaksi kertaa viikossa. Kesälomalla kävimme mittauttamassa Pörrin virallisesti pikkumaksiksi velipoikansa tapaan ja nyt odotellaan kovasti tammikuuta, jotta Janne ja Pörri pääsee kisailemaan.
Veli ja sen veli
Moni on kysynyt, mitä Pörri tuumasi Voltin kuolemasta. Mielestäni Pörri ei ole Voltin poismenoa noteerannut missään vaiheessa millään tavalla. Vaikka pojilla oli läheiset välit ja ne selvästi tykkäsivät toisistaan niin sitten vastapainoksi oli niin paljon sitä kuraa, että tilanne oli Pörrin kannalta varmaan aika plusmiinus nolla. Tacon kanssa Pörri on lämmennyt selvästi hitaammin kuin Voltin kanssa aikoinaan, mutta toisaalta Pörri ja Taco tulee tosi hyvin toimeen, vaikka eivät niin läheisiä vielä olekkaan kuin mitä Pörri ja Voltti olivat.
Uimassa käytiin kesällä harmittavan vähän, mutta onneksi ensi kesäksi Pörrillä on uintikaveri, nimittäin Taco on melkoinen vesipeto. Pitää käydä tovereiden kanssa talven aikana koirauimalassa, jotta ne pääsevät uimaan myös talven aikana.
Tässä vielä tuore aksavideo Pörrin eilisistä treeneistä, jossa pojat vetivät kisamaisesti rataa.
Voltin kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi kuukausi. Kamalaa ajatella, että on jo noin kauan eletty ilman Volttia. Kertaakaan kuukauden aikana ei ole tullut fiilistä, että olisi tehnyt jotenkin huonon ratkaisun. Edelleen olen sitä mieltä, että päätös Voltin lopettamisesta oli vain ja ainoastaan oikea. Moni tuttu on kysynyt, että oliko Voltti oikeasti niin kipeä, että se oli pakko lopettaa. Uskon, että monen oli vaikea uskoa, miten kipeä Voltti oli, koska ei se näyttänyt ikinä kipua kodin ulkopuolella sillä tavalla, miten ihmiset mieltää kipukoiran käyttäytyvän. Voltti ei koskaan ontunut tai ollut esimerkiksi treeneissä haluton juoksemaan. Voltti juoksi kahta kauheammin, mitä kipeämpi se oli. Voltin suojamekanismi kipua vastaan oli pysyä koko ajan liikkeessä, sillä jäädessään paikoilleen se joutui kohtaamaan kivun. Voltin loppuaikoina tästä tuli jopa ongelma, sillä juokseminen oli sille täysin pakonomaista, eikä se enää käyttäytynyt kuin normaali koira.
Kuva Kaisa Jalava
Olen ollut yllättynyt, miten monia Voltin kuolema on koskettanut ja useampikin ihminen tunnustanut minulle itkeneensä Voltin lopettamista. Voltin ystävällisyys ja vilpitön ilo ja rakkaus teki minun lisäkseni myös moniin muihin ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen. Moni ihminen on meidän kanssa hengessä mukana ja antanut meille paljon tukea ja voimaa. Kaikki viestit, puhelut yms. ovat olleet minulle todella tärkeitä ja auttaneet pääsemään tästä eteenpäin. Iso kiitos myös teille kaikille, jotka laitoitte viime postaukseen kommentteja. Olen lukenut niitä monta kertaa ja miettinyt sitä, miten hienoja ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on. Kiitos <3
Kuva Kaisa Jalava
Iso osa surutyöstä tuli tehtyä jo ennen Voltin lopettamista, sillä viimeiset elinviikot menivät pääosin Voltin tilanteen setvimiseen ja lopetuspäätöksen haudutteluun. Koko muu elämä jäi täysin retuperälle, mistä eniten joutuivat kärsimään Pörri ja Janne. Myös lopettamispäivä oli tärkeä etappi surutyössä ja oli hienoa, että sain omistaa sen kokonaan Voltille. Aamulla kävimme Voltin, Pörrin, Millin, Popan ja Priyan kanssa metsälenkillä oikein kauniissa kesäsäässä ja parhaat kaverukset saivat juosta sydämensä kyllyydestä viimeisen kerran ja jättää toisilleen jäähyväiset, vaikka eivät sitä itse varmasti tajunneetkaan. Kun Voltti oli kuollut, laitoimme Voltin arkkuun ja kävimme hautaamassa Voltin Jekku-koiran viereen ison kuusen alle. Muistan varmasti ikuisesti sen, miten istuimme Jannen, Pörrin ja arkun kanssa traktorin kyydissä ja kaunis ilta-aurinko laski metsän puiden taakse. Kun vielä ennen arkun laskemista hautaan avasin arkun ja viimeisen kerran silitin Voltin silkkisen pehmoista turkkia, realisoitui hyvin se, että Voltti oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen, sillä Voltin ruumis oli jo ihan kylmä ja kova.
Kuva Kaisa Jalava
Ensimmäiset päivät ilman Volttia olivat raskaita ja itku tuli helposti. Vielä edelleenkin itku tulee herkästi, jos näen Voltista videoita. Tänään herkistyin myös hallilla, kun ensimmäistä kertaa Voltin kuoleman jälkeen kävin treenaamassa. Tietysti myös tällaisten postausten kirjoittaminen saa kyyneleet virtaamaan. Ikävin asia Voltin kuoleman jälkeen on ollut se, että myös Voltin toiselle siskolle kuvattiin D:n lonkat ja kuvista löydettiin myös nivelrikkoa. Kun sain tiedon tästä, niin tietenkin pääsi itku. Voltin tulokset olivat vielä aivan liian tuoreessa muistissa. Onneksi kumpikaan Voltin D-lonkkaisista siskoista ei ole oireillut millään tavalla ja he voivat jatkaa normaalia elämää. En voi toivoa muuta kuin paljon kivuttomia ja onnellisia vuosia Voltin sisaruksille.
Kuva Kaisa Jalava
Paljon olen näiden menneiden viikkojen aikana miettinyt sitä, että miksi juuri Voltti oli niin kipeä. Miksi Voltti ei pärjännyt huonojen lonkkiensa kanssa, vaikka monet muut koirat pärjää. Fyssarin ja hierojan epäilyt mahdollisesta hermokivusta tuntuu ihan mahdolliselta syyltä ja mielestäni selittäisivät hyvin myös sitä, että miksi Volttia ei saatu kipulääkkeilläkään täysin kivuttomaksi. Jotenkin tuntuu niin kamalan epäreilulta, että miksi juuri Voltille jaettiin tämmöiset kortit. Silloin, kun Voltti kuvattiin niin ajattelin, että Voltilla olisi ollut vielä edessä useita elinvuosia. En osannut kuvitella, että aikaa laskettiin jo kuukausissa. Oli järkytys, että Voltin kunto huononi niin nopeasti kesän aikana.
Kuva Kaisa Jalava
Yksi eniten lohduttava ajatus tämän koko prosessin aikana on ollut se, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen ovi avautuu. Koiria ei voi olla määräänsä enempää kerralla ja kun laumasta äkisti vapautuu paikka, on mahdollista ottaa sellainen koira, jota muuten ei elämäänsä voisi ottaa. Ilokseni voin kertoa, että meidän laumaan on saapunut uusi jäsen, joka on vienyt meidän sydämen ihan totaalisesti. Instagram-seuraajat ja Facebook-kaverit on jo tietävätkin, mutta kerrotaan nyt vielä täälläkin, että meidän perheen uusi (kiintiö) bc on 9 kk ikäinen Taco-tyttö. Taco on tuonut meidän elämään ihan hurjan paljon iloa ja toivoa paremmasta huomisesta. Elämä jatkuu.
Suuren surun murtamana kerron teillekin, että Voltti on nukutettu ikiuneen tällä viikolla. Voltin kunto meni kesän kuluessa koko ajan huonompaan suuntaan ja lopulta oli aika tehdä raskas päätös ja Voltti nukutettiin ikiuneen torstaina 17.8.2017.
Voltin saapuessa meille se oli ehkä maailman ihanin ja kiltein pentu. Voltti otti paljon kontaktia ihmiseen ja hakeutui mielellään ihmisten lähelle. Voltissa ei ollut ikinä vaaraa, että siitä olisi tullut koirien koira, vaan se leimaantui vahvasti ihmisiin. Voltti oli kiltti ja helppo pentu. Se meni reippaana paikkaan kuin paikkaan ja osasi rauhoittua nukkumaan paikassa kuin paikassa. Sillä oli aina hyvä keskittymiskyky ja halu tehdä ihmisen kanssa. Voltti oli harkitsevainen ja rauhallinen. Itsepäisen koko ajan haukkuvan sheltin jälkeen Voltti oli kuin unelma. Uuden oppiminen oli Voltille kuitenkin aina vaikeaa, eikä oikeastaan ikinä oppinut tarjoamaan käytöksiä. Naksuttimen esiin kaivaminen sai sen lähinnä omaan passiiviseen kuplaansa. Koska halusin kouluttaa Volttia pääosin tarjoamisen kautta niin jouduin opettelemaan, miten saan Voltin pysymään aktiivisena ja saan vahvistettua sen itseluottamusta. Voltti halusi aina tehdä kaiken oikein ja asiat opittuaan se mielellään toisti mekaanisesti samoja asioita kerta toisensa jälkeen. Voltti oli kaikista onnellisin, kun se tiesi, mitä se oli tekemässä ja sai aina tehdä samoja asioita. Voltin kanssa ei tarvinnut ikinä miettiä sitä, että miten treeneistä saa monipuolisia ja vaihtelevia vaan enemmänkin niin, että miten treeneihin saa ujutettua jonkun uuden asian siten, että pääosa treenistä pysyi tuttuna ja turvallisena.
Voltilla oli pennusta saakka vaikeuksia mennä maahan ja istua. Lykkäsin maahanmenon ja istumisen opettamista pitkään ja odotin, että sellainen ns. pennun löysyys menisi ohi. Se ei kuitenkaan ikinä mennyt ohi, vaan kuukaudet kului ja Voltti ei edelleenkään kyennyt istumaan tai makamaan pitkiä aikoja paikallaan. Voltti sai tehdä paikallaolot aina lonkkamakuussa, joka oli sille mieleisin asento. Yritin kovasti saada Volttia käyttämään takapäätänsä paremmin. Opetin sen esim. lenkeillä menemään käskystä ravia ja ulkoilutin sitä paljon vaihtelevissa maastoissa. Teimme paljon myös erilaisia kropanhallintaa parantavia harjoituksia. Voltin kropan löysyys ei kuitenkaan koskaan loppunut. Sen jalat pääsivät elämään paljon liikkeessä ja sen oli vaikea pysyä samassa asennossa. Yhden vuoden tietämillä sen oli helpompi istua ja pystyi jo istumaan esim. luoksetulon jätön ajan paikoillaan. Kaukojen treenaaminen osoittautui lähes mahdottomaksi. Voltti pinnisteli ja pinnisteli, mutta asentojen tekeminen oli sille vaikeaa. Kun totesin takapää kaukot mahdottomiksi, aloin opettaa sille etupää paikallaan kaukoja, mutta niissäkin maahanmeno oli sille vaikea, koska sen jalat jäivät sojottamaan ihan mihin asentoon vain.
Noin 9 kk iässä Voltilla alkoi esiintyä aggressiivisuutta. Aluksi kyse oli resurssiaggressiivisuudesta ja koirien välisiin suhteisiin alettiin puuttua tarkemmin ja huolehdimme, ettei Pörri päässyt ottamaan Voltilta mitään Voltin mielestä arvokasta. Omien asioiden puolustaminen alkoi silti Voltilla voimistua ja marras-joulukuussa Voltti kävi ensimmäistä kertaa Pörrin päälle. Erityisesti jouluaatto jäi mieleeni, kun Voltti kävi muutaman tunnin sisään neljä kertaa Pörrin päälle. Koiria erottaessani jouduin myös itse Voltin puremaksi. Muuten Voltti ei ikinä purrut ihmistä, vaan sen selkeä kohde oli Pörri. Alkoi käydä selväksi, että koiria on tietyissä tilanteissa pakko eristää toisistaan ja niitä ei voi enää jättää valvomatta kahdestaan. Päällekäymisiä tuli aina silloin tällöin. Aina aloitteellinen osapuoli oli Voltti. Pikkuhiljaa päälle käymiset alkoivat käydä entistä järjettömimmiksi, eikä mitään ulkoista syytä ollut nähtävillä. Aloin kirjata päällekäymistilanteita ylös, jotta saisin hahmotettua, mistä ongelma johtui. Myös Pörrin käytöksessä alkoi näkyä eroja. Pörri alkoi olla kotona varuillaan. Se ei mennyt juomaan, vaikka sen oli jano. Se ei mennyt yläkertaan, vaikka sen teki mieli. Pörri alkoi kotona kulkea varovaisesti hiippailen seiniä pitkin. Oli raskasta katsoa miten Pörri alkoi olla varjo entisestä Pörristä. Myös Voltti alkoi vetäytyä paljon omiin oloihinsa. Se nukkui paljon pienellä kerällä pöydän alla ja murisi sieltä kaikille, jos joku liikkui asunnossa.
Otin yhteyttä myös pariin ongelmakoirakouluttajaan, joista toinen kävi meillä kotonakin tarkkailemassa tilannetta. Voltin kanssa alettiin treenata impulssikontrolliharjoituksia, jotta se oppisi toisenlaisen käyttäytymismallin päällekäymisen sijaan. Pohdimme myös koirien leikkaamista, sillä tässä vaiheessa pidimme mahdollisena uros/uros kähinöitä. Meillä kotona käynyt ongelmakoirakouluttuja kuitenkin sanoi, että leikkaamisesta voisi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Koirat selkeästi viihtyivät keskenään ja niillä oli hyvät välit, kun Voltti oli hyvällä tuulella. Kävimme ongelmakoirakouluttajan kanssa myös lenkillä, jossa hän kiinnitti huomiota Voltin pakonomaiseen tarpeeseen pysyä liikkeessä ja kiihtyä. Samoihin aikoihin aggressiivisuuden kanssa Voltilla alkoi esiintyä lenkeillä kiihtymistä ja se alkoi vetää hihnassa. Monikin kouluttaja, kaveri yms. sanoi, että Voltin kiihtyminen ei ollut normaalia. Se kehitti kiihtymisellään itselleen stressiä, josta ei käytännössä koskaan päässyt palautumaan, koska koiraa oli pakko ulkoiluttaa. Siirryimme lenkkeilemään entistä enemmän vapaana metsissä ja harjoittelimme joka lenkillä rauhoittumista ja rentoa mielentilaa, mutta treeni ei tuottanut tulosta.
Ongelmakoirakouluttaja huomasi lenkillä kuitenkin, että Voltin vasemman jalan jalkaterä pääsi kääntymään sisään ja ulospäin. Hän sanoi, että yleensä tällaiset liikkeet syntyvät koirille, joilla on joko ongelmia polvessa tai erittäin löysät lonkat. Ensimmäistä kertaa joku sanoi, että Voltin ongelmien syy voisi olla kipu. Voltti kuvattiin seuraavana päivänä ja kuvat olivat lohdutonta kuultavaa. Voltin lonkat olivat hyvin löysät ja niissä oli nivelrikkoa. Aloin jumpata Voltin takapäätä tasapainotyynyn kanssa säännöllisesti, tein sen kanssa entistä enemmän ravimetsälenkkejä, aloitin nivelravinteet ja ongelmakoirakouluttajan suosituksesta Voltille hankittiin kipulääkekuuri. Kun Voltti oli syönyt kipulääkettä neljä päivää, sen käytös alkoi muuttua. Aggressiivisuus väheni selvästi, se alkoi kotona tehdä muutakin kuin nukkua keittiön pöydän alla. Se alkoi kotona uudelleen kiinnostua leluista ja se oli selvästi rennompi Pörrin kanssa. Se alkoi rentoutua lenkeillä ja pakonomainen ravaaminen alkoi vähentyä. Kuitenkin edelleen tuli myös niitä huonoja päiviä, jolloin Voltin kanssa oli pakko olla varuillaan, ettei se vahingoittaisi Pörriä. Valitettavasti päällekäymisiä pääsi tapahtumaan, mutta sen verran harvempaan, että tilanne tuntui olevan hallinnassa, kunnes tuli juhannus. Voltin kipulääkeannos puolitettiin ja samaan syssyyn sille tuli paljon vapaana juoksemista ja stressaavia tilanteita. Voltti oli koko juhannuksen niin aggressiivinen, että se jouduttiin eristämään omaan huoneeseen. Huoneessa Voltti lähinnä nukkui yksin sängyn alla ja murisi. Voltilla alkoi myös esiintyä unissaan murisemista.
Annen käynnin jälkeen nostimme uudelleen kipulääkeannosta ja taas tuli niitä hyviä päiviä. Niitä päiviä, jolloin aloin saada käsitystä siitä, miten ihana koira Voltti olisi, jos kipu ei varjostaisi sen elämää. Voltti oli kuitenkin perusluonteeltaan iloinen, avoin, sosiaalinen ja kaikin puolin varsin hurmaava koira. Ihmisten oli vaikea uskoa, millainen se oli kotioloissa. Eipä Voltti kipua paljon muualla näyttänytkään kuin kotona. Vaikka välillä tuntui toivo nousevan ja kaikki menevän ok, aloin kiinnittää huomiota siihen, että Voltti oli hyvin kosketusarka takapäähänsä. Kynsiä leikattaessa se vain tärisi, eikä kyennyt syömään. Tassuja nosteltaessa se murisi ja yritti vetää tassua pois. Vihdoin aloin herätä myös siihen, että Voltti söi itseään paljon ja monissa eri tilanteissa. Erityisesti se söi selkäänsä, takajalkojansa ja hännänjuurtansa. Kävimme fyssarilla, jossa Voltti ei antanut hoitaa itseään. Fyssarin testeissä kävi ilmi, että Voltti yritti kaikin keinoin säästellä vasenta jalkaansa, jonka lonkka oli huonompi. Tämä puolestaan sai sen kropan muualta jatkuvasti jumiin. Fyssarin mukaan Voltin takapään tilannetta ei saisi paljonkaan paremmaksi jumppaamalla. Voltin tulevaisuus alkoi näyttää varsin lohduttomalta.
Kun aloin osata paremmin lukea Voltin kipuoireita, aloin havahtua siihen, että Voltti kipeytyi pitkistä lenkeistä. Aloin jättää sitä pitkiltä lenkeiltä kotiin tai lyhensin lenkkejä. Voltilla alkoi esiintyä itsensä syömistä myös ulkokenttätreeneissä ja lenkkien aikana. Koska Voltin vointia ei voitu auttaa edes lääkkeillä ja Voltin ennuste oli lohduton, aloimme kypsytellä mielessämme lopetuspäätöstä. Lopetuspäätöksen tekeminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä Voltti oli treeneissä äärimmäisen hieno. Etenimme sen kanssa kesän aikana paljon ja se olisi ollut suht pienellä treenillä kisavalmis tokon alokasluokkaan.
Heinäkuun lopussa Voltti kävi Pörrin päälle kolmena päivänä peräkkäin. Näistä viimeisin oli tilanne, jossa Voltti oli olohuoneessa ja Pörri tuli keittiöstä olohuoneeseen. Voltti alkoi murista Pörrille, joka lähti takaisin keittiöön häntä koipien välissä ja samassa Voltti kävi Pörrin päälle takaapäin niin, että ensimmäistä kertaa Pörristä irtosi karvatuppoja. Tämän päällekäymisen jälkeen Voltin kipulääkeannosta nostettiin ja se alkoi saada kipulääkettä aamuin illoin, jotta aamuaggresiivisuus vähenisi. Pörristä kuitenkin huomasi, että nyt oli menty jonkun rajan yli ja Pörri ei enää pystynyt luottamaan Volttiin. Poikien välit eivät enää koskaan palanneet ennalleen, vaan Pörri alkoi vältellä ja pelätä Volttia. Tuntui siltä, että minun oli tehtävä aivan kaikkeni, jotta Voltti ei enää ikinä kävisi Pörrin päälle. Tokoleirillä minulla oli vihdoin aikaa pysähtyä tarkkailemaan Volttia ja miettiä tilannetta. Kun Voltti oireili siellä selvästi ja söi itseään runsaasti, vaikka se oli juuri hoidatettu, syntyi lopullinen päätös Voltin lopettamisesta.
Irtipäästäminen oli kuitenkin täyttä tuskaa. Koska niitä hyviäkin hetkiä oli loppuun saakka, tuntui koko ajan, että kyllä tässä voitaisiin vielä hetki selvitä. Lopulta totesin, että Voltin elämän pitkittäminen ei vaan yksinkertaisesti olisi meidän kenenkään etu. Samalla tajusin, että en ole juuri koskaan saanut tutustua siihen ns. oikeaan Volttiin vaan Voltti oli ensin pentu ja sen jälkeen kipukoira. Mitään muuta en voisi toivoa enempää kuin, että Voltti olisi ollut terve ja että sen elämää ei olisi varjostaneet kivut. Sitä kukaan ei osannut sanoa, että miksi Voltti reagoi kipuun niin voimakkaasti. Jäi myös arvailujen varaan se, että oliko Voltilla hermokipuja vai ei. Nyt Voltti kuitenkin on kivuton ja minä kokemusta rikkaampi. Päivääkään en vaihtaisi pois. Voltin vilpitön rakkaus oli jotain niin hienoa ja sen iloinen ja hyväntuulinen luonne jotain niin ihanaa. Voltin kanssa treenattiin paljon vauhtiliikkeitä, jotka olivat Voltin suosikkeja. Juostessaan Voltti hetkeksi unohti kaikki kivut ja eli hetkessä. Se yritti aina tehdä parhaansa ja käsi sydämellä voin sanoa, että Voltin kanssa oli aina ilo treenata. Sen ihana hännän huiskutus on syöpynyt niin syvälle verkkokalvolleni, etten varmaan ikinä voi unohtaa sitä. Mielelläni olisin treenannut Voltin kanssa vielä kauemminkin ja käynyt esittelemässä sitä koekehissäkin, sillä niin hieno pikkunassikka se oli. Kiitos Voltti niistä kaikista ainutlaatuisista hetkistä, joita sinun kanssa oli! Jätit minuun lähtemättömän vaikutuksen!
Tässä lopuksi vielä treenivideota Voltista. Meidän kotihalli oli yksi niistä harvoista paikoista, joissa Voltti ei ikinä näyttänyt kipua. Voltti rakasti hallia ja rakasti treenaamista.
Viime ajat on eletty melkoisessa tunteiden vuoristoradassa. Voltti on nyt syönyt kipulääkettä Annen käynnin jälkeen ja tilanne näyttää toisena päivänä valoisemmalta ja toisena vähemmän valoisalta. Voltilla oli tässä huonompi kausi välissä, mikä sai kovasti pohtimaan Voltin tulevaisuutta. Nyt on taas mennyt viikko paremmin ja tunteet heittelee koko ajan suuntaan ja toiseen.
Viime aikoina olen paljon keskittynyt siihen, että oppisin tunnistamaan Voltin kipuja. Kipukoiran kanssa eläessä on pakko seurata tarkasti koiran vointia, että osaa tarvittaessa säätää kipulääkettä, viedä koiraa hoitoihin ja toisaalta myös tehdä se lopullinen päätös sitten, kun sen aika on. Tämän tueksi kävin myös Miira Hellstenin koiran elekieli ja stressi -luennolla. Luento oli todella hyvä ja ehkä teen siitä tännekin jonkinlaiset muistiinpanot.
Voltilla selkeitä kivun merkkejä on useita. Ehkä kaikkien muiden osalta ikävin niistä on aggressiivisuus. Kun Voltti on kipeä, sillä alkaa esiintyä resurssiaggressiivissuutta ja pahempien kipukausien aikana se saattaa käydä Pörrin päälle ilman mitään näkyvää ulkoista syytä, vaikka Pörri yrittää kaikin keinoin välttää konfliktin. Tämän lisäksi Voltilla kotioloissa esiintyy omiin oloihinsa vetäytymistä. Ollessaan kipeä se vetäytyy nukkumaan käytännössä vain keittiön pöydän alle pienelle kerälle, eikä nuku esim. olohuoneessa. Se saattaa puolustaa pöydän alusta hyvinkin raivokkaasti ja murisee myös ihmisille. Tuntuu, että Voltti vajoaa jonnekin omaan kuplaansa, jossa se ei itse näe mitään valoa. Aggressiivisuus ja omiin oloihinsa vetäytyminen ovat vähentyneet kipulääkityksen aikana ja tilalle on tullut sellainen iloinen, rento, hupsutteleva touhottaja, joka heiluttaa häntää ja kikkailee itsekseen pallolla. Tämä iloinen puoli Voltista oli melkein kadonnut ennen kipulääkkeitä.
Kipulääkityksen aikanakin on kuitenkin esiintynyt hienovaraisempia kivunmerkkejä, kuten tassujen nuolemista, takajalkojen pureskelua ja nyhtämistä sekä hännän juuren ja selän syömistä. Voltilla on myös jonkin verran kosketusarkuutta takapäässä eli ilmeisesti se on kipulääkkeestä huolimatta jonkin verran kipeä. Fyssarilla Voltti oli todella kosketusarka, eikä antanut fyssarin hieroa itseään, vaan murisi ja tarttui hampailla fyssaria kädestä. Muuten liikkeissä yms. tuli fyssarilla esiin pitkälti samat asiat kuin Annen käynnillä. Fyssari punnitsi, miten Voltilla jakautuu paino jaloille. Voltti painaa kokonaisuudessaan 17 kg. Tästä noin 10 kg menee etupäälle ja 7 kg takapäälle eli Voltti kompensoi lonkkien tilannetta etupäällään. Takajalkojen kesken paino jakautui myös epätasaisesti. Voltti selvästi säästelee vasenta lonkkaansa (huonompi lonkka), sillä vasemmalla jalalla oli painoa vain 2-3 kg ja oikealla 4-5 kg. Fyssari ei osannut antaa meille oikein mitään jumppaohjeita, sillä oltiin jo tehty Voltin kanssa niin paljon kaikkea.
Meillä on Voltin kanssa viikonloppuna edessä tokoleiri, josta varmasti tulee oma postaus, mutta Voltti hierottiin tänään, jotta se olisi iskussa leirillä. Hieronnassa tuli taas hyvin esiin Voltin toispuoleisuus ja se, miten se säästelee vasenta jalkaansa. Erityisesti Voltilla oli jumissa oikea takajalka, ristikkäinen etujalka ja selkä. Lihaskalvot eivät olleet yhtä pahat kuin viimeksi. Vaikka Voltilla ei ole vikaa selässä, sen toispuoleinen kropan käyttö aiheuttanee selän jumiutumista. Jalkojen laserointiin Voltti yllättäen reagoi voimakkaasti.
Oma treenimotivaatio on ollut viime aikoina aika kadoksissa. Koska Voltti selvästi kipeytyy pitkistä lenkeistä, sen kanssa ei enää kannata kauhen pitkiä lenkkejä tehdä, vaan mielummin purkaa energiaa treenaamalla. Ollaan treenattu viime aikoina aika lyhyitä settejä. Voltilla alkaa olla alokasluokan liikkeet hyvällä mallilla ja kokonaisuus alkaa rakentua. Voltti on ollut koko kesän tosi hieno ja ollaan menty paljon eteenpäin ihan joka saralla tästä puolivaloilla treenaamisesta huolimatta. Voltti alkaisi olla kohta puoliin valmis myös kisaamaan, mutta epäilen, ettei Voltti pysty enää ikinä elämään ilman kipulääkkeitä, joten kisaaminen Voltin kanssa jäänee haaveeksi. Harrastellaan kuitenkin omaksi iloksi niin kauan kuin se on mielekästä.
Heinäkuu on ehtinyt jo pitkälle yli puolivälin. Viime viikolla meillä oli kesäloma. Mitään erityistä lomatekemistä meillä ei ollut, sillä Voltin tilanne on vienyt suurelta osin kaikki voimavarat. On raskasta elää epätietoisuudessa siitä, miten kipeä Voltti oikeasti on/on ollut ja mikä sen ennuste on. Tilannetta selvittääksemme päädyimme varaamaan ajan Anne Muhlelle Espooseen. Anne on koulutukseltaan lääketieteen tohtori ja hänen vastaanotollaan käy paljon kipupotilaita. Olimme Annen vastaanotolla loppujen lopuksi noin 1,5 tuntia. Katsoimme Voltin liikkeitä ulkona pariin otteeseen ja sen lisäksi Anne katsoi läpi Voltin luustokuvat, tunnusteli ja taivutteli läpi koko Voltin kropan.
Tässä Annen analyysia:
Heti ensimmäiseksi Anne huomasi saman kuin mitä olen itse katsellut: Voltti käyttää kävellessä huonosti takapäätään ja alkaa pompotella jalkoja jo melko pienessä vauhdissa. Voltti nostaa ravilta laukkaan hyvin herkästi jopa hihnassa. Ravissa sen askel on lyhyttä ja tikkaavaa sen sijaan että se menisi pitkällä askeleella. Anne huomasi myös Voltin vinouden. Samaa vinoutta olen katsonut itsekin jo pidemmän aikaa. Voltti kompesoi vinoutta pitämällä toista takajalkaansa hieman edempänä. Kun sen takajalat asetettiin samalle linjalle, sen selkä taipui aivan hurjalle mutkalle. Anne huomasi Voltin keventävän vasenta takajalkaansa. Voltin vinoutta ja jalkojen välistä tasapainoa aletaan parantamaan fysioterapian avulla. Ensiavuksi Voltti hierottiin heti Annen käyntiä seuraavana päivänä. Hieronnassa todettiin, että Voltti joutuu tekemään paljon töitä lihaksistollaan ja jänteillään, jotta saa pidettyä takajalat kasassa ja kompensoitua löysiä lonkkiaan.
Röntgenkuvista Anne katsoi, että tällä hetkellä nivelrikko näytti sikäli hyvältä, ettei sitä ollut niillä nivelpinnoilla, joissa se aiheuttaisi eniten oireilua. Anne toki myös muistutti, että nivelrikko aiheuttaa AINA kroonista kipua/särkyä, mikä tulee huomioida koiran hyvinvointia pohdittaessa. Tassujen kosketusarkuuteen Anne epäili syyksi Voltin heikkoja anturoita. Voltin elämäntapa on melko anturoita kuluttavaa ja kuluneet anturat taas ovat normaaleja anturoita herkemmät. Noin ylipäänsä Anne suositteli minua totuttamaan Volttia sekä kuonokoppaan että kosketteluun. Voltti tulee olemaan koira, jota joudutaan käsittelemään paljon ja tulevaisuudessa sillä tulee todennäköisesti olemaan entistä vahvempia kipureaktioita vastaanottokäynneillä, joten kuonokopan käyttö olisi hyvä kouluttaa positiivisesti kotona jo valmiiksi.
Kosketusarka Voltti on edelleen takapäähänsä, vaikka se on syönyt nyt 6 viikkoa kipulääkettä. Sovittiin vastaanotolla, että kipulääkettä jatketaan, kunnes saadaan Voltin kroppa suoristumaan ja toimimaan vähemmän toispuoleisesti. Voltin vinous, jalan keventäminen ja kaikki lihaskireydet todennäköisesti lisäävät kipuja. Kun ne saadaan hoidettua, voi tilanne parantua ja yritetään, jos Voltti pärjäisi ilman jatkuvaa kipulääkitystä tukihoitojen ja nivelravinteiden avulla. Lisänä käytetään myös nivelrustoa aktivoivia Cartrophen-pistossarjoja säännöllisesti. Suurin kysymys tietenkin oli, että miten treenaamisen laita. Voltti ei ole ikinä ontunut tai mitenkään selvästi ollut kipeä treenien jälkeen, mikä on hyvä asia. Annen mukaan tokon, jäljen ja paimennuksen treenaamista saa ja pitääkin jatkaa, sillä kyseessä on nuori hyvin aktiivinen koira, jonka pää ei todennäköisesti kestä pelkkää sohvakoiran elämää. Pitkäkestoista kovaa rasitusta tulee välttää ja kavereiden kanssa rallaamiselle pitää laittaa ajoissa stoppi. Rallata saa hetken, mutta ei koko lenkkiä. Muutenkin pitäisi suosia lyhyehköjä lenkkejä usein ja välttää kovaa pitkäaikaista rasitusta. Vaelluksille Voltin kuulemma saa ottaa mukaan, mutta tällöin sillä olisi hyvä olla tukena kipulääkitys. Vaikka Annen vastaanotolla tuli paljon vastauksia kysymyksiin, turha tässä on sanoa, että fiilikset olisivat jotenkin erityisen loistavat ja huolet tipotiessään. Ikävintä on se, että Voltti ei koskaan tule terveeksi, vaan että nivelrikko etenee vuosien myötä. Onneksi Voltti itse ei tiedä tilannettaan ja elää vain hetkessä. Niin kauan kuin niitä hyviä hetkiä on iso osa arjesta, on fiilikset plussan puolella.
Milli sai minut ja Voltin puhuttua osallistumaan pk-lajien tutustumiskurssille, jonka järjesti Tampereen vetokoiraseura. Pk-jälki ja -haku ovat kiinnostaneet minua jo pitkään, mutta Voltin pieni koko sai mut vähän perääntymään pk-haaveista. Loppujen lopuksi tuskin metrin este olisi Voltille ollut iso ongelma.
Kurssi alkoi luennolla, jossa esiteltiin lyhyesti eri pk-lajeja ja mitä niiden kisasuoritukset pääsääntöisesti pitää sisällään. Ensimmäisellä käytännön kerralla meillä oli lajina metsäjälki. Pääsimme mukaan kolmen eri tasoisen koiran jäljelle ja saimme tehdä omille koirillemme myös jäljet. Puhuttiin eri tavoista opettaa jäljestämistä ja miten nuoren koiran kanssa voi lähteä lajissa liikkeelle. Pörrikin pääsi tekemään Millin kanssa namijäljen ja todettiin, että Pörrin laji olisi ehdottomasti peltojälki. Pörri teki niin tarkkaa ja huolellista jäljestystä, ettei varmasti yksikään nami jäänyt maahan. Olenkin tehnyt Pörrille muutamia namijälkiä myös kurssin jälkeen, sillä Pörrin työskenlyä on niin hieno seurata. Voltille tämmöiset namijäljet ei sovi yhtään, sillä se vaan ryysii menemään jäljen päähän ja tuumaa, että tässäkö tämä oli.
Seuraavana oli vuorossa esineruutu, jossa näimme kisavalmiin koiran suorituksen ja sitten saimme tehdä omille koirillemme esineruutua. Voltti oli tässä tosi pätevä. Huomasi, että erilaisten esineiden nostaminen pentuajoista lähtien, auttoi paljon Volttia. Esineruutua ollaan treenattu myös itseksemme jälkeenpäin, sillä se on Voltille erinomaista aktivointia. Voltti tajusi hyvin myös jäljestämisen idean esineiden kautta ja mieleeni on virinnyt, että Voltille voisi alkaa tehdä myös jälkeä esineiden kautta.
Neljännellä kerralla tavattiin pk-kentällä, jossa perehdyimme pk-tottikseen ja näimme ylimmän luokan kisakoiran suorituksen. Pääsimme myös puuhailemaan kentälle omien koiriemme kanssa. Voltti oli hieman keulivassa vireessä ja sai pk-ihmisiltä varsin ihastuneita kommentteja.
Viimeisellä kerralla teimme vielä hakua, jossa näin ensin kahden kisaavan koiran suoritukset ja sen jälkeen sain kokeilla itse Voltin kanssa. Voltti lähti aluksi selvästi jäljestämään, eikä hoksannut yhtään maalimiestä, mutta voi että pikkubordercollie oli onnellinen, kun se vihdoin tajusi, että juttu onkin maalimiehet, joilta saa ruokaa. Ihmisrakkaalle juoksemisesta pitävälle metsäsingolle oikein sopeva laji.
Täytyy sanoa, että olipa kiva kurssi ja kurssin aikana pääsi puraisemaan oikein pk-kärpänen. Oli kiva päästä tekemään Voltin kanssa muutakin kuin tokoa. Voltti tarvitsisi tokon rinnalle myös jonkin toisen lajin, kun agility jäi pois. Olin toivonut, että Voltti pääsisi paimentamaan, mutta valitettavasti täällä Pirkanmaalla on tällä hetkellä tosi huonot paimennusmahdollisuudet tämmöiselle noviisille ohjaajalle ja koiralle. No toivottavasti löydetään näistä metsälajeista meille sopiva kakkosharrastus, jota päästään kesäaikaan tekemään myös porukassa. Harrastamista tietysti varjostaa tieto siitä, että emme ikinä pääse pk-lajeissa kisaamaan. Ylipäänsä on mahdollista, ettei Voltista tule ikinä kisakoiraa, sillä tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Voltti tarvitsee jatkuvampaa kipulääkitystä. On silti kiva päästä tutustumaan tarkemmin näihin lajeihin, jotta sitten seuraavan koiran kanssa tietäisi, mistä lähtee liikkeelle.
Janne ja Pörri kävi tänään oman seuran järjestämissä epiksissä juoksemassa Hobittiviestin. Hobittiviestissä oli kolmen hengen joukkue ja säkäluokat mini (rimat 25 cm), medi (rimat 35 cm) ja maksi (rimat 55 cm). Koska Jannen ja Pörrin joukkue koostui kahdesta ministä ja yhdestä maksista niin säkäluokaksi valittiin kompromissimedi. Hobittiviesti muuten juostiin paljain jaloin, mikä toi ohjaajille oman lisämausteensa kisaan.
Janne ja Pörri tekivät hienon vauhdikkaan 0-radan Hobittiviestin nopeimmalla ajalla 38,60. Joukkueen muut koirat tekivät 5 ja joukkueen yhteispisteet riittivät ykkössijaan. Jannen ja Pörrin joukkueessa olevat Jonna ja Ropperi muuten ovat valittu paragilityn MM-kisoihin. Hienoa, että meidän seurassa voi harrastaa jopa paragilitya tällä tasolla.
Jonna ja Ropperi, Jenni ja Dina ja Janne ja Pörri
Tässä koko joukkueen kisavideo. Pörri kisasi joukkueesta toisena.
Ajattelin kirjoittaa tänne sekä teidän iloksi että myös itselleni tulevaisuutta varten muistiin, että miten olen rakentanut Voltille noutoliikkeen. Iso kiitos noutoajatuksissa kuuluu meidän kouluttajalle Riitalle, joka on jaksanut meitä koutsata.
Voltti tutustui kapulaan ensimmäistä kertaa vasta noin puolivuotiaana. Sitä ennen teimme noudon osasia erilaisilla esineillä. Osasten treenaamisen aloitimme aika pian Voltin kotiutumisen jälkeen. Ensimmäiseksi opetin Voltin nostamaan esineitä. Monet koirat menevät vauhdilla kapulalle, mutta arpovat kapulan nostoa. Koiralle haluttiin luoda suuri motivaatio tarttua esineisiin. Esineiden nostosta koira palkataan ylös joko namilla tai lelulla, jotta koira oppisi noston jälkeen nostamaan nopeasti päätään ylöspäin. Tällä harjoituksella koira voidaan tutustuttaa erilaisista materiaaleista valmistettujen ja eri muotoisten esineiden nostamiseen ja noutamiseen. Aluksi on hyvä aloittaa esim. leluista. Tämän jälkeen siirrytään kynään (kova muovi), tunnarikapulaan (puu), lusikkaan (metalli), naksuttimeen, avainnippuun yms. Harjoitus aloitetaan aina koiralle helpolla esineillä, joita sen on miellyttävä nostaa. Uusia/vaikeita esineitä tuodaan harjoituksen sekaan esim. siten, että kolme nostoa helpolla -> esine vaihtuu -> kaksi nostoa vaikealla -> esine vaihtuu takaisin helppoon -> kaksi nostoa helpolla. Näin koiralla säilyy hyvä motivaatio ja itseluottamus omaan osaamiseen, eikä suussa ikävältäkään tuntuvat esineet saa koiraa lannistumaan.
Noston kanssa rinnakkain on treenattu käsitargettia. Tässä vaiheessa koiralla pitää olla hyvä motivaatio sekä käsitargettiin että esineiden nostamiseen. Käsitargetissa olisi hyvä olla myös hieman kestoa. Kun koiralle aletaan opettaa esineen nostoa käsitargettiin vahvistetaan ensin muutama toisto nostoa ja sitten muutama toisto käsitargettia siten, että palkkio (nami) käsitargetista tiputetaan maahan ts. koiran tekemä liikerata muistuttaa esineen nostoa käsitargettiin. Lisätään esine maahan ja kun koira nostaa esineen, avataan käsitarget. Jos koira tiputtaa esineen, käsitarget suljetaan ja koira saa negatiivisen rangaistuksen (palkkion mahdollisuus poistuu). Harjoitus voidaan toistaa tai sitten vahvistetaan alle taas sekä nostoa että käsitargettia ennen kuin yritetään yhdistää ne.
Rinnakkain nostoharjoitusten kanssa koiralle voidaan tehdä harjoitusta, jolla opetetaan, että esineen/kapulan nappaamisen jälkeen koiran on kannattavaa kääntyä nopeasti ja juosta ohjaajaa kohti. Jos koira ei osaa vielä noutaa, voi alkeisharjoittelua tehdä namilla. Otetaan koiraa kiinni valjaista tai kaulapannasta ja heitetään nami noin metrin päähän koirasta. Koira vapautetaan namille ja lähdetään juoksemaan koirasta poispäin samalla koiraa kutsuen. Kun koira tulee hyvällä vauhdilla ohjaajaa kohti, koira vapautetaan leluun tai kädessä olevaan namiin. Jos koira ei mene alkunamille, kisataan koiran kanssa ensin namille ja tämän jälkeen vasta juostaan poispäin.
Samaa harjoitusta voi tehdä myös esineillä tai leluilla, jos koira ottaa niitä mielellään suuhunsa. Tässä olisi hyvä olla pohjalla jo vähän nostoharjoituksia, jotta koiralla olisi riittävä motivaatio esineelle menemiseen.
Voltti kävi toukokuun lopussa Kankaanpäässä Kari Ventelän kuvattavana. Ikää Voltilla oli kuvaushetkellä vähän vaille 1 v ja 3 kk. Pörrin kuvat oli aikoinaan melko shokki, sillä Pörrin lonkat paljastuivat odotettua huonommaksi C/B. Tämän vuoksi halusin kuvauttaa Voltin melko nuorena ennen kuin sen kanssa aletaan harrastamaan mitään raskaampia juttuja, kuten agilitya tai aloittelemaan vetoharrastusta. Pörrin C-lonkasta arveltiin aikoinaan, että se olisi voinut vaurioitua kasvuvaiheessa tapaturman seurauksena. Voltin kanssa olen ollut paljon tarkempi kasvuvaiheessa, että se ei ole riekkunut päättömästi kavereiden kanssa, riehunut/juossut liukkailla alustoilla ulkona tai sisällä tai sille ei ole esim. heitelty palloa tai frisbeeta. Voltin pentuajan meidän asunto oli vuorattuna matoilla, ettei pentu liukastelisi. Voltin kanssa aloitettiin agility myös vasta yksi vuotiaana. Voltti on koko ikänsä liikkunut paljon metsissä ja sillä onkin mielestäni hyvä kropan hallinta. Asfaltilla lenkkeilyä on koitettu välttää ja suosia kaupunkiympäristöissä hiekkapolkuja.
Lenkeillä olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Voltti ei juuri ikinä ravaa vapaana. Se nostaa laukan jo pienillä nopeuksilla. Toisinaan se menee myös jotain ravin ja laukan sekoitusta, jonka olen nimennyt pomppaloikaksi. Tällöin Voltin etupää menee jotain ravin kaltaista ja takapää tulee laukkaa perässä. Ystäväni sanoi metsälenkillä jo Voltin ollessa melko nuori pentu, että "oletko varma, että koirasi on takapäästään ihan terve". Tällöin ohitin aiheen olan kohtautuksella, mutta asia jäi kuitenkin muhimaan takaraivoon ja lenkillä olen tsekkaillut Voltin liikkeitä. Hihnassa olen huomannut, että Voltti kävelee usein jotenkin vinossa ja sen takajalat siirtyy sivusuunnassa, vaikka koira kävelisi suoraan. Takapää paikoillaan kaukoja Voltille on ollut vaikea opettaa, sillä sen takapää on jotenkin löysä. Eräs koira-alan ammattilainen myös huomasi, että Voltin vasemman jalan jalkaterä ts. tassu pääsee kävellessä kiertymään sekä sisään että ulospäin. Hän epäili, että Voltilla voisi olla vikaa polvessa tai sitten sillä on hyvin löysät lonkat.
Voltin kuvaaminen kesti pienen ikuisuuden. Kun Voltti vihdoin saatiin kuvattua, oli aika katsoa tuloksia ja jo eläinlääkärin ilmeestä näin, että nyt ei hyvin mennyt. Voltin lonkat olivat löysät, arvio D/D. Lisäksi eläinkääri näki lonkissa alkavia nivelrikkomuutoksia. Kyynärissä oli myös pieniä muutoksia ja eläinlääkäri arveli, että voivat tulla takaisin joko ykkösinä tai nollina. Selkä oli terve ja polvissa ei havaittu mitään. Myös olkapääkuvat näytti hyvältä. Kennelliitto lausui kuvat todella nopeasti ja tulokset tuli jo parin päivän päästä. Lonkat D/D, arthrosis lonkkanivelessä 2 kohtalainen (ts. nivelrikkomuutosten vakavuusaste 2 kohtalainen), kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja selkä LTV0, VA0. Tässä vielä linkki koiranettiin.
Tässä Voltin kuvat ja vertailun vuoksi myös Pörrin kuvat.
Nyt tässä onkin sitten kuumeisesti mietitty, että miten tästä eteenpäin. Jannen kanssa keskusteltiin tietysti ensimmäiseksi Voltin agilityurasta ja päätettiin, että Voltin ura agilityn parissa jäi alkeiskurssin mittaiseksi. Löytyneiden muutosten vuoksi ei ole mitään järkeä jatkaa harrastusta. Nyt myös on helppo lopettaa, kun ei ole ehtinyt oikein aloittaakaan. Tokoa Voltti on tehnyt pikkupennusta saakka ja sitä me jatkamme edelleen, mutta olen konsultoinut kokeneempia tokoilijoita siitä, miten Voltin kanssa olisi paras treenata. Arkielämässä olen opettanut Voltin kulkemaan käskystä ravia ja se osaa jo tiputtaa käskystä laukalta raville. Olen myös vaihtanut sille kaulapannan sijaan valjaat, sillä Voltin hihnakävely on edelleen usein aika hasardia. Hihnakävelyyn koitetaan myös nyt kovasti panostaa ja päästä siinä rauhallisempaan mielentilaan. Voltilla aloitettiin myös nivelravinteet ja se syö nyt Nutrolinin Nivelmonitehoa.
Suuri kysymys on, että aiheuttaako löysät lonkat tai nivelrikkomuutokset kipuja Voltille ja sitä yritetään selvittää kesän aikana, sillä Voltilla on kipukäytökseen viittaavaa. Eläinlääkärin mukaan noin pienet nivelrikkomuutokset eivät pitäisi aiheuttaa kipuja, mutta vaikka itse lonkka ei oireilisi, niiden huono asento tai sen vaihtelu voi aiheuttaa kipuilua muualle kroppaan. Omilta tuttaviltani olen saanut suosituksia viedä Volttia niin fysioterapeutille, osteopaatille, akupunktioon, kraniosakraaliterapiaan kuin ortopedillekin. Koitetaan kesäkuun aikana päätyä ainakin jollekin edeltä mainituista. Tuntuu vain, että joka paikkaan on ihan hirveät jonot.
Sanomattakin on selvää, että mieli on ollut viime aikoina maassa. Paljon olen päässä pyöritellyt ajatuksia siitä, että mitä olisi voinut tehdä toisin tai olisiko siitä ollut apua. Nyt vain toivotaan Voltille paljon kivuttomia vuosia ja hyvää elämää. Siitä aion pitää huolen, että Voltti saa elää koiran elämää, tehdä niitä juttuja mistä pitää ja olla onnellinen.
Ehdin eilen pitkästä aikaa katsomaan poikien aksatreenejä hallille. Meillä on Voltin kanssa samaan aikaan tokokurssia Tamskin ulkokentällä ja voi että oli Voltille vaikeaa kyetä treenaamaan tokoa aksahäiriössä. Hallissa on kenttien välissä kunnon aidat joista ei näy läpi, mutta ulkokentällä aitoja ei ole. Aina, kun vähän tuli joutoaikaa niin bc-lapsonen karjui putkeen sujahtaville aksaajille. Huoh. No jotain hyvää tuossakin häiriössä, sillä eipä ole Voltti ikinä ennen leikkinyt noin raivolla, kun piti patoutunetta kiihtymistä purkaa johonkin. Tein myös tehotreeniä käy siihen -käskyyn ja palkkasin aina leluun, kun luopui aksahäiriöstä.
Otin vähän videolle Jannen ja Pörrin menoa. Pörri on fyysisesti kovassa iskussa. Pörriä säännöllisesti hieronut Heidi on sanonut, että Pörristä huomaa joka kerralla muutoksia, miten sen lihaksisto on kehittynyt. Pörrin paremman fyysisen kunnon huomaa kyllä selkeästi sekä arjessa että erityisesti treeneissä. Myös treenit kulkee pojilla hyvin. Janne on joka treenien jälkeen tosi onnellisen oloinen siitä, miten taitava meidän pikkusheltistä on tullut. Nyt vaan kovasti odotellaan vuoden vaihdetta ja uutta tulevaa pikkumaksiluokkaa, jotta Pörrin kanssa päästäisiin kisaamaan.
Käytiin rakkaan Pörriäisen kanssa tänään oman seuran tokokokeessa, jossa tuomarina Ilkka Sten. Pörrin kevään treenit ovat sujuneet niin hyvin, että uskalsin lähteä kokeilemaan meidän mörköluokkaa eli avointa luokkaa. Uusi avoin luokka on aivan karmea Pörrin tapaiselle koiralle, jolla ei ole ihan hirveästi moottoria ja joka ei osaa juosta haukkumatta. Luokka on pitkä kuin nälkävuosi ja toisekseen siinä on paljon uutta alokasluokkaan verrattuna esim. kaikki jäävät, peruutus, ruutu, kierto, nouto... Pörrin kanssa jouduttiin treenaamaan ihan hirveästi tätä luokkaa varten ja tänään vihdoin tuli päivä, jolloin mentiin kokeilemaan miten koko paketti pysyy kasassa. Täytyy myöntää, että Pörri ei ole ikinä aiemmin tehnyt näin montaa liikettä putkeen, mikä aiheutti oman jännitysmomenttinsa. Pörrin kanssa on onneksi kuitenkin tehty viime aikoina niin paljon palkatta kisamaisia, että palkattomuus ei tuntunut sitä häiritsevän yhtään. Noin muutenkin Pörri oli tänään aivan superhyvässä vireessä. Teki reippaasti ja innokkaasti, mutta ei äännellyt.
Koe alkoi paikkaistumisella ja oltiin koko luokka kerralla paikkiksessa. Pörri oli porukan keskimmäisenä. Vieressä oli berni ja pumi. Pörri istui ihan tosi levollisena koko minuutin. Kaikki koirat taisi muutenkin saada kympin paikkiksesta. Olipa hienoa ja harmonista.
Kehä alkoi ruudulla. Pörri meni hyvällä vauhdilla ja innolla ruutuun, mutta ei taaskaan kuunnellut käskyä, vaan meni istumaan. Murr. Tästä on väännetty viime aikoina. Saatiin kuitenkin onneksi kivat 8 pistettä. Toiseksi oli kierto. Pörri jäi jotenkin kiinni aloituspaikalla olleeseen teippiin ja unohtui tutkimaan sitä. Onneksi oli virittelyssä bongannut hyvin tötterön niin lähti oikeaan suuntaan ja vielä tosi kivalla vauhdilla! Kierto oli tiivis ja paluukin ihan kiva, mutta lopussa hieman taas hidasteli. Tästä kiva kymppi. Kolmanneksi oli seuraaminen. Seuraaminen oli kivaa. Vähän meinasi kuskista loppua usko, kun liikkuri liikkuroi meidät tosi lähelle seinää ja tämä sai Pörrinkin vähän empimään ja täyskäännös levisi taas. Seuraamisesta 9,5 p. Seuraamisen jälkeen tuli ensimmäinen jäävä eli maahanmeno. Maahanmeno vähän hidas. Muuten ihan kiva. Tästä 9 pistettä.
Viides liike oli luoksetulo. Luoksetulo oli ihan sairaan hieno! Pörri tuli lujaa aivan loppuun saakka ja pyöräytti itsensä tosi nätisti perusasentoon. Aivan täydellinen luoksetulo ja tuomarikin tätä arvosti 10 pisteen arvosta. Luoksetulon jälkeen oli toinen jäävä eli liikkeestä seisominen. Pörri meni istumaan. Näitä pitää kyllä treenata. Tämä liike siis nollille. Seitsemäntenä liikkeenä oli nouto, joka meni ihan puihin. Pörri lähti hyvin, mutta alkoi taas arpoa nostoa ja palautti ravilla. En tajua, miten tuomari antoi tästä kympin, mutta onneksi antoi niin meillä säilyi mahdollisuudet ykköstulokseen. Kahdeksas liike oli kaukot, joita on treenattu aivan hävettävän vähän. Ihan kivasti Pörri teki vaihdot ja kaukoistakin saatiin kymppi. Viimeiseksi vielä hyppy. Pörri hyppäsi jotenkin ihan hassusti. Kauhea ponnistus jo kaukaa ja oli viittä vaille, ettei kalauttanut tassujaan hyppyyn. Tuomari onneksi arvosti tätä 10 pisteen arvoisesti.
Yhteensä siis 278,5 pistettä ja ykköstulos yhdestä nollasta huolimatta.
Parasta tässä kokeessa oli ehdottomasti kokonaisuus, joka iloinen ja sujuva. Pörrin vire ja mielentila olivat todella hyvät. Pörri oli hienosti kehässä mun kanssa, enkä joutunut kalastelemaan sitä. Aloitusperusasennot oli sille välillä vähän vaikeita, mutta muuten liikkeiden välit oli selvästi parhaimmat tähän mennessä. Pörri vastasi sosiaaliseen palkkaan hyvin ja tuntui, että se oikeasti nautti olla kehässä mun kanssa ja esittää omaa osaamistaan. Ihan paras Pörri rakas <3
