keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Pörrin ensimmäiset agilityepikset

Ehdimme käväistä tammikuun lopussa Pörrin ensimmäisissä epiksissä ottamassa pari starttia super mölli -luokassa. Epikset ovat siis epäviralliset agilitykilpailut. Vähän samaan tapaan kuin mätsärit ovat leikkimieliset näyttelyt. Epikset järjesti Ylöjärven koirakerho omassa treenihallissaan. Epiksiin mentiin ihan huumorimielellä ilman mitään menestymisodotuksia.

Heti alkuun täytyy kehua, että Pörri pysyi kummassakin startissa paikallaan, eikä lähtenyt tavalliseen tapaan huitelemaan heti omille teilleen, kun pannan otti pois.

Ensimmäisestä startista tuli "yllättäen" hylky. Pörrin tarvi vähän käydä haukkumassa katsojille ja ratatyöntekijöille, että miten siistiä sen mielestä on olla epiksissä. Kaikkien kommellusten jälkeen päästiin lopulta kuitenkin maaliinkin.

Toisesta startista saatiin jo hyväksytty tulos :) -15p. Tällä radalla Pörri päätti heti alkuun laittaa leirin pystyyn putkessa. Tästä ei sentään tullut virhepisteitä. Virheet tulivat lähimpänä ratatyöntekijää olleesta hypystä, jonka Pörrin ajoi kummallakin kerralla ohi. Kolmas virhe tuli viimeisestä putkesta, josta Pörri päättikin kääntyä kesken kaiken takaisin. 

Oli kyllä hienoa huomata, että Pörri pystyi kisatilanteessa pääpiirteissään keskittymään omaan tekemiseensä, eikä ottanut ympärillä olevista ihmisistä häiriötä niin paljon kuin pelättiin. Tällöinhän Pörri oli vielä todella häiriöherkkä. Häiriöherkkyys on ollut onneksi tässä kevään mittaan vähenemään päin.  Ehkä sitä tulevaisuudessa uskaltaa Pörrin kanssa lähteä ihan oikeillekin kisakentille, mutta sitä ennen pitää vielä paljon treenata.

Pörrin kisasuoritusten jälkeen jäätiin vielä Marjan kanssa katselemaan mölli-luokkaa, jossa olikin sitten jo tosi taitavia koirakoita. Lisäksi tutustuttiin kanttiinin herkullisiin mokkapaloihin. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että epiksissä oli mukava rento tunnelma ja hyvät tarjoilut sopuhintaan. Jäi kyllä hyvä mieli tästä päivästä.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tammikuun loput agilityt ja läpivalaisu

Edellisestä agilitypostauksesta on taas päässyt tovi vierähtämään. Ajattelin pistää nyt kerralla loput tammikuun treenit tähän postaukseen. Saan vähän nopeammin kirittyä koneelle kasautuneita videoita tänne blogiin.

12.1. treenailtiin tiukkojen käännösten tekemistä ja niistämistä. Treenit sujuivat vaihtelevalla menestyksellä. Osin ohjasin huonosti ja osin Pörri taas keskittyi kaikkeen muuhun kuin omaan tekemiseensä.


19.1. yritettiin kovasti osua putkeen ja pujotella keppejä.


26.1. vedeltiin siksakkia. Alku meni vähän plörinäksi, koska en edennyt tarpeeksi nopeasti verrattuna Pörrin vauhtiin (ja kyllä siinä ohjauksessakin parantamisen varaa varmasti oli). Saatiin sinne ihan loppuun sentään pari onnistunuttakin suoritusta. 



Tammikuun lopussa koitti sitten aika käyttää Pörri läpivalaisussa. Kävimme kuvauttamassa Pörrin Eläinystäväsi Lääkärissä Tampereella. Harmiksemme eläinlääkäri löysi kuvauksen yhteydessä löysyyttä Pörrin vasemmasta lonkasta ja sanoi, että tulos tulee tuskin olemaan B:tä parempi. Ell olisi itsekin toivunut, että kaikki olisi ollut kunnossa muuten niin reippaan ja rohkean oloisella koiralla. Jäimme siis pelonsekaisin tuntein odottamaan, mikä kennelliiton lopullinen tulkinta Pörrin kuvista olisi.

Parin viikon odotuksen jälkeen saatiin sitten tulokset:
  • Kyynärnivel 0/0
  • Lonkkanivel C/B
  • Välimuotoinen lanne-ristinikama LTV1
LTV1 ei onneksi aiheuta toimenpiteitä, mutta lonkkien kuntoon täytyy jatkossa kiinnittää huomiota. Konsultoimme monia eri agilityharrastajia ja he sanoivat, ettei C:n lonkka ole este agilityn harrastamiselle. Nyt pitää vain huolehtia, ettei Pörrille kerry ylimääräistä painoa ja kehittää Pörrin lihaskuntoa. Toivon mukaan lonkan löysyyden ei pitäisi haitata harrastamista, kunhan treenimäärät ja tavoitteet pidetään järkevinä. 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Merkin kiertäminen

Uusissa säännöissä avoimessa luokassa tulee uusi hauska liike nimeltä:

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon 

Käskyt: kierrä [– oikea/vasen + KM] [– tänne] (– sivulle) 

Suoritusohje: Ohjaaja seisoo koira perusasennossa rintamasuunta kohti noin 10 metrin päässä sijaitsevaa merkkiä. Ohjaaja lähettää koiran kohti merkkiä (esim. kartio, jonka korkeus on noin 15–40 cm). Koiran tulee kiertää merkki ja palata ohjaajan luo perusasentoon. Koira saa luoksetulossa tulla joko suoraan sivulle tai tulla ensin eteen istumaan. 

Arvosteluohje: Arvostelussa painotetaan koiran halukkuutta noudattaa käskyjä, koiran tempoa ja suoraviivaista liikkumista. Koira voi kiertää merkin myötä- tai vastapäivään. Jos koiralle annetaan luoksetulokutsu, korkein mahdollinen arvosana on 8. Jos koira kääntyy merkille saavuttuaan, eikä ole sitä kiertänyt, korkein mahdollinen arvosana on 5. Liike hylätään, jos koira kääntyy ennenkuin se on saavuttanut merkin, jos kolmas ”kierrä” käsky tai toinen luoksetulokutsu annetaan. Jos koiraa joudutaan ohjaamaan, voi käsimerkin yhdistää lisäkäskyyn. Kun koiran tempoa arvostellaan, tulee rodunomaisuus ottaa huomioon.

Merkin kiertoa voi lähteä opettamaan houkuttelemalla tai sheippaamalla. Itse aloitin sen opettamisen houkuttelemalla, sillä käsiavulla oli helppo saada aksakoira tajuamaan idea. Valitettavasti Pörri jäi taas kiinni käsiapuuni. Päätinkin opettaa merkin kierron ihan uudestaan alusta lähtien sheippaamalla. Suosittelen sheippaamisen käyttöä, sillä sen avulla koira oikeasti ymmärtää, mitä sen pitää tehdä. Vasta sheippaamalla olen saanut merkin kiertoon sellaisen liikeradan kuin tahdon. Nyt liikkettä pitäisi viedä ulos, sillä sisätiloissa en voi liukkaan lattian vuoksi palkata lelulla ja vauhti kärsii. Merkin kierron sheippaamisesta löytyy jo joitakin hyviä blogipostauksia. Tässä esim. yksi. Vielä pitää miettiä sopivaa käskysanaa. Käytänkö vanhaa vai otanko käyttöön kokonaan uuden käskysanan. 

Avoimen luokan liike on pohjana EVL:ssä uutena tulevalle liikkeelle: Merkin kiertäminen ja ohjattu noutaminen esteen yli hypäten. Merkin kiertämistä kannattaakin lähteä opettamaan siten, että heti miettii, mikä suorituksessa on EVL:n kannalta oleellista. Oleellisinta on se, että merkin kiertämisen pitää olla vahva. Koira kokee liikeessä houkutuksena sekä matkan varrella olevat hypyt että kapulat ja silti sen pitää juosta täyttä päätä suorinta reittiä 20 m päässä olevalle merkkikartiolle ja kiertää se. Koska sekä avoimen luokan että EVL:n suorituksissa ei saa käyttää käsimerkkiä, kannattaa koira opettaa bongailemaan merkkikartioiden sijainteja kentältä. Tämä on myös yksi syy sheippaamisen puolesta, sillä sheippaamalla minun mielestäni koira paremmin ymmärtää, että idea on kiertää juuri tötteröä, eikä vain tehdä jotain kunniakierrosta jossakin.

Tehtiin Pörrin kanssa eilen tämmöistä kartion bongailuharjoitusta, josta video alla. Ideana siis, että Pörri itsenäisesti hakeutuisi kiertämään kaukanakin olevaa merkkikartiota. Kokeiltiin eilen ihan ensimmäisiä kertoja näin pitkiä välimatkoja minun ja kartion välillä. Mielestäni Pörri suoritui tehtävästä osaamistasoonsa nähden hienosti, vaikka välillä se vähän epäröi, että noinko kaukana olevaa merkkiä pitää kiertää.




Tässä vielä koottuna tärkeimmät ohjeet, joita olen merkin kierron opettamiseen saanut eri kouluttajilta:

- merkin kierron tulee olla EVL:ää varten todella vahva, joten opetukseen kannattaa panostaa!
- jos koiralla taipumus haukkua, kannattaa suosia namipalkkaa, kunnes saadaan tarpeeksi paljon haukuttomia suorituksia ja voidaan lähteä hakemaan vauhtia lelulla (muuten haukkumisesta tulee helposti tapa)
- huolehdi, että liikerata on tarpeeksi läheltä merkkiä, mutta koira ei saa osua merkkiin (itse olen hyödyntänyt kapeaa tilaa)
- käskysanaksi kannattaa valita sellainen sana, jolla koiran ei ole tarkoitus kiertää mitään muuta kuin merkkiä ts. puiden ja siivekkeiden kiertämiselle oma käskysana!
- merkki kannattaa opettaa kiertämään myötäpäivää (vasemmalta oikealle) erityisesti niillä koirilla, jotka tulevat perusasentoon ohjaajan selän takaa

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Rally-tokopäivä aloittelijoille

Saatiin yllättäen koirakkopaikka Päivi Nummen koulutukseen Rally-tokopäivä aloittelijoille. Tutustumispäivä pidettiin Koirapalvelu Taidogaan tiloissa Kangasalla. Päivä aloitettiin tunnin luennolla, jonka jälkeen kukin pääsi treenaamaan rataa.


Alun luento-osuus oli todella kattava ja hyvin koostettu. Luento alkoi pienellä historiapläjäyksellä, kun Päivi kertoi omasta harrastustaustastaan sekä rally-tokon synnystä. Tiesittekö muuten, että rally-toko on niin uusi laji, että se on syntynyt vasta 2000-luvun alussa Yhdysvalloissa? Historian lisäksi puhuttiin kisaamisesta, virheistä, yleistä liikkeiden suorittamisesta ja miten koiraa saa radalla ohjata. Lopuksi käytiin yksitellen läpi kaikki alokasluokan kyltit ja myös ylemmän luokan kylttejä. Täytyy sanoa, että miljoona erilaista virhelajia on minulle vielä mysteeri. Vielä enemmän mysteeri on se, että mikä virhe on -1, mikä -3 ja mikä -10 pistettä.

Luennon päätyttyä saatiin mennä lenkittämään koiria ja sillä aikaa Päivi rakensi meille alokasluokan radan. Kukin koirakko pääsi suorittamaan radan kahdesti. Ensimmäisen ja toisen ratasuorituksen välillä oli kaikilla koirakoilla ihan hurja edistyminen. Ensimmäisellä radalla ohjaajat olivat ihan pihalla, mutta jo toisella kerralla ohjaajilla oli selvästi paremmin hanskassa, mitä ollaan tekemässä. Pörrillä oli oikein kiva asenne ja se teki tosi kivasti, kunhan itse olisin tiennyt, mitä pitää tehdä. Saatiin kehuja taas Pörrin hyvästä takapään käytöstä sekä hienosta saksalaisesta täyskäännöksestä. Kesälle olisi kiva löytää joku rally-tokokurssi, jossa pääsisi vielä paremmin rally-tokoon sisälle. Alkeiskurssihan me jo käytiin.

Mulla on muuten valmisteilla Pörrin aksavireestä postaus. Tänään tuli taas hyvää materiaalia postausta varten. Katsellaan, jos vielä loppuviikosta saataisiin postaus ulos. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Ämpäritemppu

Ajattelin pitkästä aikaa sheippailla Pörrille jotain ihan älytöntä, mille ei koskaan ole mitään tarvetta. Meille oli jäänyt eteisen lipaston päälle tyhjentynyt namiämpäri, joten päätin naksutella Pörrille, että sen pitää osata laittaa tassu väärinpäin olevan ämpärin päälle. Mietin, että olisi kiva, jos Pörri laittaisi molemmat tassut ämpärille, mutta koska ämpäri keikkasi niin helposti niin ajattelin, että yksikin tassu riittää. Pörrihän tarjosi ämpärille ensin merkkiä, sitten merkin kiertoa, maahan menoa, ämpärin räpläämistä tassulla, ämpärin kaatamista, ämpärin kantamista suussa sen kahvasta... Kun Pörri vihdoin ymmärsi tarjota tassun laittamista ämpärin päälle, se tarjosi pika pikaa molempia tassuja ämpärille. Tämä oli kuitenkin hankalaa, sillä ämpäri meinasi aina kaatua. Lopulta Pörri hoksasi, että sen kannattaa laitta ensin toinen tassu ämpärin keskelle, sitten siirtää sitä varovaisesti ja pikku hiljaa jakaa paino molemmille tassuille. Super-Pörri ylitti kaikki odotukset ja oppi tempun, jota luulin sille liian vaativaksi. Kaiken kaikkiaan tempun oppimiseen meni sheippaamalla vajaa 10 minuuttia.



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

12 kysymyksen haaste

Saatiin Milliltä ja Priyalta haaste, jossa piti vastata 11 koiramaiseen kysymykseen (joita tosin olikin 12). Tässä vastaukset:


1. Tämä on lempikysymykseni jonka kysyn kaikilta koiraihmisiltä jonka saan juttelemaan kanssani tarpeeksi kauan: mikä on tarina koirasi nimen/koiriesi nimien takana? Tarkoittaako se jotain?
- Siinä vaiheessa, kun oltiin maksettu Pörristä varausmaksu, aloitettiin nimen pohdinta. Selattiin jotain yleisimpiä koirien nimiä sängyssä iltamyöhään, mutta tuntui, ettei mikään oikein tuntunut sopivalle. Yhtäkkiä sanoin Jannelle, että miten olisi Pörri. Janne kysyi: "ai Pörrö". Sitten pohdittiin, että kumpi se olisi Pörri vai Pörrö ja päädyttiin Pörriin. Pieni ja pörröinen. Sellainen Pörri oli vauvana.

2. Millä nimellä lepertelet koiraasi?
- Pörpör, Pörriäinen, mamman kulta, kultarakaspieni<3

4. Millä nimellä kiroat koiraasi?
- Kakara taitaa olla vakionimitys.


3. Jos koirasi oppisi yhtäkkiä puhumaan, mikä olisi sen ensimmäinen sana?
- Onpas kinkkinen kysymys. Tosi vaikea keksiä ensimmäistä sanaa, mutta ensimmäinen lause voisi olla: "Joko mennään lenkille?"

4. Jos voisit kertoa koirallesi yhden asian suomeksi niin että se ymmärtäisi sen, mikä se olisi?
- Koska rakkaudenosoitukset voi kertoa ilman sanoja, sanoisin, että "mä en tykkää, että sä haukut aina."

5. Jos koirasi voisi kertoa sinulle yhden asian suomeksi, minkä luulet sen olevan?
- Mä en aina jaksais mennä sinne tokotreeneihin.


6. Jos koirasi olisi ihminen, millainen hän olisi?
- Mä oon itseasiassa pohtinu tätä usein. Pörri voisi olla joku taiteilija tai keksijä, joka kuohuttaisi aikansa ihmisiä. Hieman oman tiensä kulkija, josta voisi kehittyä jotain suurta, kunhan löytäisi oman juttunsa. Pientä auktoriteettikammoa ja kapinallisuutta voisi olla ilmassa. Vahva itsetunto ja luotto omaan tekemiseen ja menestymiseen, vaikka kaikki muut arvostelisi. Sydämeltään ystävällinen kaikkien kaveri, mutta välillä ottaisi omaa aikaa eikä vastaisi ystävienkään puheluihin.

7. Jos koirasi osallistuisi kykyjenetsintä-kilpailuun, mikä olisi hänen esityksensä? (saa valita kaikesta maan ja taivaan väliltä)
- Haukkuminen keppi suussa!

8. Kaikki koirat ovat yksilöitä. Millä tavalla koirasi on perinteinen rotunsa edustaja ja millä lailla se poikkeaa massasta? 
- Sheltin rotumääritelmässä sanotaan, että "Shetlanninlammaskoira on valpas, ystävällinen, älykäs, sitkeä ja aktiivinen. Omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen, vieraita kohtaan pidättyväinen, ei koskaan hermostunut." Mielestäni ensimmäinen lause pitää Pörrin kohdalla hyvin paikkansa. Sen sijaan toinen lause ei sitten pidäkkään paikkaansa. Pörri on kiintynyt siihen, jolla on parhaat namit. Se ei ole todellakaan kuuliainen, vaan enemmänkin tekee, mitä itse haluaa. Vieraita kohtaan se on pusupoika, joka tyrkyttää pyllyään rapsuteltavaksi jokaiselle vastaantulijalle. Hermostuakkin se osaa välillä varsinkin, jos muilla on hauskaa ja Pörrillä ei. Ulkoisesti Pörrihän on normaalia shelttiä isompi, lyhytkarvaisempi ja pystykorvainen.



9. Mitä koirasi tekisi koko päivän jos se saisi valita ihan vapaasti? 
- Juoksisi kavereiden kanssa metsässä ja sen jälkeen nukkuisi pitkät päikkärit.

10. Miten päädyit valitsemaan juuri sinun koirasi? Miten valitsit rodun, kasvattajan ja sopivan pennun? 
- Mietittiin ensin australianpaimenkoiraa, mutta sitten ajaltiin, että halutaan hieman pienempi koira. Meidän entisellä naapurilla oli trikkisheltti, johon ihastuin kovasti, joten päädyttiin sitten shelttiin. Olin vaihtamassa työpaikkaa ja tiesin, että minulla olisi tulossa lomaa. Katseltiin sitten vapaita pentuja, jos löytyisi sopiva. Toinen vaihtoehto oli odottaa kesään. Otin yhteyttä muutamiin kasvattajiin, mutta pennut olivat varattuja. Pörrin kasvattajalla sattui olemaan vielä yksi urospentu vapaana ja sovittiin treffit. Rakastuin Pörrin äitiin ja varattiin Pörri. Kun mentiin uudelleen katsomaan pentuja päätös vahvistui, kun oven avatessa jaloissa pyöri kolme rohkeaa, sosiaalista, reipasta ja elinvoimaista shelttipentua.

11. Mikä on koirasi motto?
- Aina on hyvä sää lenkkeillä!


Uudet kysymykset jää nyt keksimättä, kun pitää lähteä lenkittämään tuota himolenkkeilijää, mutta Milli oli keksinyt niin hyvät kysymykset, että voisin haastaa Nopan omistajineen vastaamaan samohin kysymyksiin.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Lauantain paragility

Pitkästä aikaa postausta paragilitysta. Meiltä on jäänyt viime aikoina harmittavan moni paraglitykerta väliin erinäisten menojen takia. Koska treenejä on ollut vain joka toinen viikko, yhden kerran väliin jääminen tarkoittaa jo kuukauden taukoa. No onneksi ollaan ilmeisesti kesällä saamassa oma viikkoryhmä ja päästään vähän säännöllisemmin treenaamaan. Viime kerralla meillä oli paragilityssä ohjelmassa leijeröintiä, joka meni kyllä ihan täysin pyllylleen. Pörri oli aivan liian korkeassa vireessä pystyäkseen keskittymään yhtään. Myös Pörrin ja Jannen agitreenit ovat menneet pyllylleen hirveän korkean vireen vuoksi. Ollaan Jannen kanssa pohdittu yhdessä näitä vireasioita ja kehiteltiin keinoja, miten Pörrin vireen saisi tolkulliselle tasolle. Meidän vireenhallintakeinot ovat tepsineet ja lauantain agissa sainkin ohjaajalta kehuja, että Pörrin vire oli juuri sopiva agilityyn: sähäkkä, mutta paketti pysyy vielä kasassa. Meidän epäonnistuneiden leijeröintitreenien jälkeen olin ihan superonnellinen, kun Pörri toimi näin hyvin lauantain treeneissä. Sehän meni jopa sinne, minne sitä ohjasin! Oma liikkumiseni ja varsin palkkaaminen oli melko katastrofaalista, mutta koira toimi hienosti. Täytyy kyllä sanoa, että Pörri on erittäin hyvä paragilitykoira siinä suhteessa, että se malttaa hyvin odottaa omaa lähtövuoroa ja se irtoaa hyvin. Hyvä Pörri! Ehkä siitä joskus vielä agilitykoira saadaan.


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pojat polskimassa

Hämeen sheltit järjesti shelttien uintipäivän lauantaina. Oltiin Pörrin kanssa samaisessa uintipäivässä viime vuonna ja kyllähän sinne piti tänäkin vuonna päästä mukaan. Sattumuksien summana samalle vuorolle osui myös Pörrin velipuoli Ykä. Pojat eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan. Viime kerta taisi olla viime kesänä, kun pojat kävivät myös uimasilla. Poikien yhteinen sävel löytyi heti ja Pörristäkin kuoriutui melkoinen vesipeto alun jännityksen jälkeen, kun isoveli näytti vähän mallia.

Kuvat Heli Kalves

Pörrille uiminen teki hyvää ja sitä pitäisi tehdä ehdottomasti useammin. Viimeksi hieronnassa Pörri oli todella jumissa. Liukkaat säät ja puomilta tippuminen olivat tehneet tehtävänsä. Hieronnan lomassa kyselin Marilta Pörrin lihaksistosta. Pörrillä on kuulemma tyypillinen aktiivisen koiran
lihaksisto. Meillä on nyt meneillään pieni lihasten kasvatusprojekti, kun saimme lonkkakuvista ikävän uutisen vasemman lonkan löysyydestä. Hyvä lihasisto tukee lonkkaa ja vähentää lonkalle tulevaa rasitusta. Nyt odotellaankin kovasti vesien lämpenemistä, jotta päästään uimaan koko perheen voimin.

Kuvat Heli Kalves


Kuvat Heli Kalves


Janne otti Pörrin uintireissusta pienen videon.


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain pikatreeni

Maaliskuun alkupuolella tuskailin teille siitä, että Pörrin seuraaminen on lahnamaista. Riitta valoi muhun  taas uskoa toteamalla, että Pörri on tokossa teknisesti erittäin taitava, mutta sen vire on turhan matala, jotta suoritukset olisi hyviä. Pörristä pitäisi kaivaa esiin lisää virettä ja vietikkyyttä, sillä kumpaakin tuosta karva-apinasta löytyy. Mullehan hetsaaminen yms. on ollut vierasta, sillä ei Pörriä ole koskaan tarvinnut hetsata. Pikemminkin ollaan aina opeteltu rauhoittumista, ettei Pörri kävisi niin kierroksilla. Korkea vire johtaa Pörrin kanssa helposti haukkumisongelmaan. Haukkuongelman helpoin ratkaisu on ollut muuttaa lelupalkka namipalkaksi ja opettaa Pörri tokoilemaan matalammassa vireessä. Nyt ollaan kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että Pörrin vire on turhankin matalalla, mikä vie parhaimman terän suorituksista.

Lelupalkkaa olen arkaillut käyttää ohjatuissa treeneissä, sillä ensinnäkin Pörri on leikkinyt vähän huonosti ja toiseksi lelupalkka on lähes takuuvarma keino saada Pörri haukkumaan. Leikkimisongelmat on onneksi suureksi osaksi selätetty ja nykyään saan Pörrin innostumaan leikkimisestä kanssani lähes milloin vain. Haukkumisongelman eteen olen tehnyt töitä jo pidemmän aikaa. Ratkaisuna meillä on ollut Karisen Piian kullanarvoinen neuvo: opeta koira istumaan lelusta irroituksen jälkeen. Pörrillähän ongelma on nimenomaan siinä, että irroituksen jälkeen se alkaa louskuttamaan leukojaan. Nyt Pörri on aika hyvin alkanut itse tarjoamaan istumista ja katsekontaktia irroituksen jälkeen, jolloin voin palkata sen uudelleen tai teettää tehtävän ja palkata. Tämän toimintamallin sisäänajamista pitää jatkaa ahkerasti edelleen. Myös kahden lelun leikkiä pitää edelleen kehittää, jolloin se lelusta irroittaminen ei ole enää niin suuri juttu.

Mutta palataampa seuraamisen sotasuunnitelmaan. Seuraamisen sotasuunnitelman ensimmäisessä vaiheessa lähdin ehdollistamaan Pörriä siihen, että seuraamista voi tehdä, vaikka minä kävelen rennosti. Ongelma oli siis se, että olin ehdollistanut vahingossa Pörrin siihen, että seuraamista tehdään vain, jos itse liikuin jäykästi ja kankeasti. Ehdollistamista olen tehnyt siten, että olen palkannut Pörriä aina, jos se hakeutuu oikeaan seuraamispaikkaan, kun vain käveleskelen treenikentän ympäri. Tämä ns. seuraamisen opettaminen sieppaamalla on tuottanut tulosta ja Pörri on osoittanut varsin hienoa seuraamista, vaikka kävelen rennosti.

Nyt olen alkanut pureutumaan seuraamisen mielentilaan ja ilmeeseen. Ilmettä olen nyt hakenut sillä, että seurautan Pörriä keppi kainalossa. Muutenkin olen palkkaillut Pörriä nyt paljon kepeillä, sillä ne vaan yksinkertaisesti ovat Pörristä kivempia kuin mikään muu lelu. Janne otti tänään videota meidän pikatreeneistä. Halusin nähdä, miltä seuraaminen näyttää videolla. Mielestäni Pörrin ilme on nyt kiva, mutta paikka vähän heiluu ja vaihtelee. Olen pyrkinyt lausumaan palkkasanan sillä hetkellä, kun Pörri pitää intensiivistä kontaktia, sillä on halukas ilme ja paikka hyvä. Kun lähdettiin tänään kävelemään kentältä kotiin päin, Pörri tarjosi minulle tosi makeen näköistä seuraamista, vaikka Pörri siis oli Jannella fleksissä. Pörri on alkanut myös muissakin tilanteissa esim. agilitykentällä tarjoamaan itse todella kivan näköistä seuraamista. Ilmeisesti Pörri on alkanut kokea seuraamisen kivaksi jutuksi, kun se sitä niin halukkaasti tarjoaa. Pitää ensi kerralla ottaa huomioon se, että seuraamispätkät olisivat enemmän eripituisia. Nyt nuo pätkät on kaikki suht saman pituisia. Käännöksiä ja eri nopeusvariaatioita pitää myös tehdä lisää. Täyskäännöksessä Pörri levisi tosi pahasti.

Toinen hiottavana ollut asia on ollut luoksetulo. Pörrillehän on tehty paljon vauhtiluoksetuloja, eikä se osaa vieläkään tulla luoksetulossa sivulle (nopeasti). Olen nyt ensimmäiseksi yrittänyt saada kuntoon sen, että Pörri tulisia ripeää laukkaa mun luokse asti. Tämän olen tehnyt sillä, että olen vapautellut sitä palkalle eri kohdista. Tosin nyt ongelmana ollut se, että Pörrin vauhti on kasvanut ihan hirveeksi. Se on juossut niin lujaa, ettei sillä ole ollut mitään mahiksia pysähtyä mun luo. Olenkin palkkailut sitä nyt oikeastaan vain kädestä, jotta se oppisi, että mun luo pitäisi hidastaa. Tänään Pörri tarjosi ensimmäistä kertaa järkevää luoksetulovauhtia. Sellaista, että se ehtii pysähtyä mun luo eikä vain painele tuulispäänä menemään. Lähitulevaisuudessa voidaan jo ottaa projektiksi se, että Pörrille aletaan tehdä selväksi, että luoksetulossa on tarkoitus tulla sivulle. Kyllä tästä vielä hitaasti mutta varmasti saadaan aikaan näyttävä ja nopea luoksetuloliike.

Mutta tässä se video tämän päivän treeneistä. Ennen videota tehtiin muutama luoksetulo, mutta niistä ei ole liikkuvaa kuvaa. Tässä nyt kuitenkin näitä seuraamispätkiä. Hyvää pääsiäistä kaikille!



PS. Meidän Riitta-koutsi valittiin tokon maajoukkueeseen. Ainakin opiskellaan hyvässä opissa. Onnea Riitta ja Tikka!